Koiran kipu

Näin sitä mennään aiheesta uuteen. Bloggaamisessa on pidetty vähän taukoa mutta paljon on tapahtunut välissä.

Syksyllä 2020 huolestuin. Eppu väsähti lenkillä, oli uupuneen oloinen, ruoka ei oikein maistunut eivätkä rapsutukset kelvanneet. Se vaikutti vaivaiselta.

Käytiin eläinlääkärillä, joka totesi että Eppu aristaa selkäänsä, aivan tiettyjä kohtia. Tutkimuksia tehtiin ja huomattiin että selän lihaksissa, aivan selkärangan vieressä on muutoksia.

Kipu voi ilmetä monella tavalla. Koirat peittävät kipunsa usein ja omistajan onkin syytä tuntea koiransa, jos aikoo tunnistaa näitä tilanteita.

Koira voi esimerkiksi olla haluton ja väsyneen oloinen ja suorastaan aristaa jotain kohtaa. Se välttelee tilanteita, joissa kipua tuntuu. Fysiologisten reaktioiden takia koiran juominen saattaa lisääntyä ja koira pissaaminen voi vähentyä, tai koira voi laskea alleen odottamatta.

Koira ei välttämättä halua näyttää kipuaan ja se voi siten tulla esiin vaikkapa muuttuneena käytöksenä. Pinna palaa nopeasti, koira saattaa alkaa näykkiä, nuolla fanaattisesti tassujaan tai jyrsiä jotain kohtaa itsessään.

Koiralta tulevia vihjeitä on monia ja onkin syytä käydä eläinlääkärin pakeilla jos jokin koiran muuttuneessa käytöksessä huolettaa.

www.kennellitto.fi, omaeläinklinikka ja tassuapu.fi ovat sivustoja, joista löytyy tietoa. Oma eläinlääkäri kertoo luonnollisesti myös faktoja.

Epun vaivalle ei ole löytynyt diagnoosia. Kuitenkin kipu ja muutokset selän seudulla ovat kaikonneet pitkällä kortisonikuurilla, joka sekin on nyt tauolla, jos ei kokonaan lopetettu.

Koska diagnoosi ei ole auennut, tulee Epun ottaa varovasti ja välttää riehumisia ettei vaiva uusiutuisi. Pallopelit ja frisbeet ovat mennyttä aikaa. Leikkikaverit on valittava niin, ettei selkään kohdistuisi yhtäkkistä rasitusta. Lenkkien pituus määräytyy sen mukaan, mitä Eppu jaksaa. Kuitenkin parin kilometrin lenkit päivittäin ovat olleet sille ihan ok.

Huh! Ihan tällaista koiran omistamista en ollut ajatellut. Haaveilin agilitystä ja vaeltamisesta. Mutta koiran ehdoilla mennään. Minulle pääasia on, että Epulla on asiat hyvin. Mukaudun siihen miten asiat ovat.

Onneksi koiraharrastuksia riittää ja Eppu haluaa opetella kaikenlaisia temppuja. Niistä lisää seuraavissa postauksissa.

Kesällä on oltu paljon pihassa. Pihailun lomassa voi harjoitella mm taukoa. 🙂

Kavereita, kavereita

Kaverukset kivellä.

Koiralla on kiva olla koirakavereita. Se saa kommunikoida lajilleen tyypillisellä tavalla ja harjoittaa sosiaalista kanssakäymistä.

Sosiaalistamista paljon tarvitseva koikkeri hyötyy suuresti siitä, että sillä on jo pikkupennusta lähtien turvallisia koirakontakteja.

Epun kanssa on vältytty kahnauksilta sekä liian pelottavilta tilanteilta, joten sillä vaikuttaisi olevan terve suhtautuminen muihin koiriin.

Narttujen kanssa tietysti Eppu intoilee niin, että tytöt joutuvat sitä välillä toppuuttelemaan. nooh, teinipoikahan se vielä onkin.

Urosten kanssa Eppu käyttäytyy toisella lailla.

Eppu on katselija. Se saattaa rauhassa katsella toista koiraa näyttämättä mielestäni haasteen merkkejä, kuten jännittynyttä kehoa, pystyssä sojottavaa häntää, tiukkaa tuijotusta, äänimerkeistä puhumattakaan.

Monen uroksenkin kanssa kohtaaminen menee siis ihan hienosti.

Osa sitä vastoin saa aikaiseksi hurjat haukut ja hihnassa kiskomiset. Olen koittanut tarkkailla myös sitä vastaantulevaa, ja ainakin suurella osalla on ollut näissä haukkutilanteissa tiukka katsekontakti, josta Eppu selvästi provosoituu.

Lenkkikohtaamiset eivät ole meille kova haaste. Olemme harjoitelleet kontaktia niin paljon että melkein kaikissa tilantessa saan äänellä Epun jatkamaan matkaansa kanssani.

Mutta niihin kavereihin!

Epulla on ihan pienestä asti ollut kaverina Putte, Walesin springerspanieli, joka asustaa ihan lähellä. Sen kanssa käydään päivittäin lenkillä ja yhteiset irrottelut sujuvat todella hienosti.

Aina voi hypähtää johonkin poseeraamaan. Olisko nameja?

Hannen koiran Elmon kanssa käymme myös lenkillä silloin tällöin. Senkin kanssa lenkkeily sujuu ongelmitta, molemmat koirat touhuavat omiaan ja haistelevat, mutta sekin on koiralle seurustelemista, mennäänhän sentään samaan suuntaan. Ne vuorovaikuttavat koko ajan.

Tyttöystäviä toki pitää olla. Eppu tutustui Rallytokotreeneissä Olgaan. Ihana ja sähäkkä Irlanninterrieri. Epun tungettelu saattaa aina välillä käydä rasittavaksi. Olga ilmoittaa kyllä kun riittää.

Meidän koirat taitaa aina olla jollain korokkeella. Tässä Pomponrahkalla.

Muita ystäviäkin toki löytyy. Niistä lisää myöhemmin!

Hajuerottelu

Koirakoulut reagoivat kevään 2020 COVID19-tilanteeseen todella nopeasti, sekä toimivat asianmukaisesti ja vastuullisesti. Niinpä harrastuksia voitiin jatkaa pienen tauon jälkeen uusin ohjeistuksin.

Noseworkistä intoutuneina, päätimme lähteä pidemmälle hajukurssille. Päädyimme hajutyön peruskurssin kautta hajuerottelukurssille. Molemmat olivat pitkiä kymmenen kerran kursseja. Väleissä tietysti tehtiin kotitehtäviä.

Hajuerottelussa koira opetetaan ilmaisemaan mistä tietty haju löytyy. Hankala homma. Meillä ihmisillä hajuaisti on koiriin verrattuna surkea, emmekä siten voi helposti tarkistaa koiran tekemisiä.

Alussa hajun pitää olla todella puhdas. Kaikki mahdolliset muut hajut pitäisi saada eliminoitua, muutenhan koira saattaa ottaa palkkansa eri hajusta, kuin mitä itse tarkoitimme.

Iik. Pystynköhän tuohon?

Oli tärkeää löytää hyvä kouluttaja ja sellainen löytyi Vainuvoimasta (vainuvoima.fi). Kurssilla opittiin miten hajuja käsitellään ja miten koiraa opetetaan hajujen tunnistamiseen sekä ilmaisuun.

Onkin ihan eri asia etsiä vaikkapa makupaloja mustikkapensaasta. Koirahan motivoituu itsestään nuuskutellessaan herkkujen perässä. Nyt sen haluttiin näyttävän mistä löytyy tietty palanen kumia.

Nosework-kursseja oli jo takana, joten purkkiratatoiminta oli jo jokseenkin tuttua.

Siitä vaan liikkeelle!

Alussa haisteltiin vain kuminpalaa lasipurkista ja siitä sai palkan. Sitten viereen tuli toinen, tyhjä purkki. Äkkiäkös tämä tekniikka oli hallussa. Kuminhajuisesta tipahtaa nami, hajuttomasta ei. Selvä homma!

Pikkuhiljaa purkkeja tuli lisää. Sitten muihin purkkeihin alkoi ilmestyä muita hajuja, häiriöhajuja. Mutta vain siitä kuminpalan hajuisesta tuli palkka.

Kun alkoi näyttää siltä, että tekniikka ja ajatus on koiralle selvät, voitiin siirtyä muihin hajuihin.

Halusin opettaa Eppua etsimään ihmisiä. Eli tarvittiin erilaisten ihmisten hajuja. Hajujen ikä voi olla kaikkea parin viikon sisällä, nyt ensi alkuun. Hajujen olisi hyvä olla mahdollisimman puhtaita. Näidenkin hajujen kanssa siis piti olla todella tarkkana. En saisi myöskään itse kontaminoida niitä, eli laittaa omaa hajuani niihin.

Siis mitä?!

Ohjeistuksen jälkeen päädyin hakemaan pumpulilappuja (niitä millä vaikka meikit poistetaan kasvoilta) ja minigrippusseja. Hajut pyysin eri ihmisiltä kaulan iholta. Varsin hauskaa oli pyytää ihmisiltä hajunäytteitä. Kaikki kuitenkin innostuivat ja osallistuivat. Näytin vielä jälkikäteen videoita meidän harkoista.

Eppu nauttii hajutreeneistä hirvittävän paljon. Kun saavumme treenihallille, se haluaa innoissaan sisään ja vetää kohti purkkirataa välittömästi sisälle päästyään. Häntä heiluu keskittyneesti sen työskennellessä.

Suosittelen.

Tämä on todella kiva koirien harrastus. Se kuluttaa myös energiaa mukavalla, koiramaisella tavalla. Aralle koirallekin tämä sopii, sillä se opettaa mukavalla tavalla itsenäisempään työskentelyyn.

Kysy koirakouluilta, kursseja on vähän joka lähtöön. Harjoittelu on varsinkin alussa kuitenkin sen verran tarkkaa, että jos tähtää mihinkään, on hyvä olla ammattilainen opastamassa.

Metsässä Eppu ei onneksi ole lähtenyt hajujen perään vaan pysyttelee kiltisti lähelläni.

Hajutreenit

Hajutyöskentely alkoi kiinnostaa jo ennen kuin Eppu tuli meille. Tuntui todella mielekkäältä, että koiran kanssa tehtäisiin hajuaistiin perustuvia harjoituksia. Tiedetäänhän tänä päivänä, että koiran nenä on todella tarkka.

Koikkeria on kehuttu varsinaiseksi nenäkoiraksi. Aloitimmepa mekin sitten nenäharrastuksen.

Nosework alkeiskurssi käytiin marraskuussa.

Epulle on tyypillistä kosketella nenällä tai tassulla kaikkea, kun minulla on nameja kädessä tai taskussa kokeillakseen mitä nyt haluan sen tekevän.

Nyt pitäisi malttaa pysähtyä sen verran, että ehtisi vähän haistellakin. Kurssilla saatiin pikkuhiljaa kiinni ideasta. Nenä lasipurkkiin jossa on haju ja purkin päältä vielä palkka.

Tähän lisättiin vielä istuminen merkiksi siitä että etsintä on päättynyt. Ja taas tuli palkka.

Sitten tyhjä purkki viereen. Eppu katseli ihmeissään ”eikö tästä enää tulekaan palkkaa kun tökkää kuonolla?”

Vaan eipä aikaakaan kun idea hahmottui ja Eppu tutki jo useamman purkin ja löysi oikean hajun.

Viereen vaan istumaan ja taas tuli palkka!

Noseworkiä harjoitellaan mm hajuradan avulla. Radalla on vierekkäin purkkeja, joista yhdessä on kohdehajua, alussa eukalyptusta ja muut ovat tyhjiä. Myöhemmin muihin purkkeihin voidaan laittaa ns. häiriöhajuja.

Seuraavaksi hajupurkki piilotettiin pahvilaatikkoon. Viereen tietenkin hajuton pahvilaatikko.

Ja taas onnistuttiin!

Käytettävä eukalyptus on muuten varta vasten tuotettua. Kaupan eteeriset öljyt ovat aivan liian vahvoja ja luultavimmin sekoitteita muutenkin eli kannattaa kysyä ammattilaisilta näistä asioista.

Lisäksi sekä kohdeaineen, että harjoittelua varten käytettävän muun materiaalin käytössä on syytä noudattaa varovaisuutta

  • Kohdehaju tulee suojata muilta hajuilta
  • Kohdehaju säilytetään jääkaapissa
  • Pintaan, johon kohdehaju laitetaan, ei saa koskea sormin (topsipuikon pää)
  • Lasipurkki, johon haju laitetaan pestään huolellisesti, hajuttomalla pesuaineella
  • Lasipurkin suuaukon koskettelua on vältettävä.
  • Kohdehajua ei pidä joutua kodin muille pinnoille

Nosework jatkokurssi käytiin tammikuussa

Nosework jatkokurssilla mentiin jo radalle. Missäköhän haju tällä kertaa on?

Jatkokurssilla aloitettiin samalla tavalla. Purkkirataa ja laatikoihin piilotettuja hajuja.

Hajun voi laittaa myös esim huonekaluhuopaan, jonka voi teipata kiinni vaikka patterin taakse tai tuolin jalkaan. Tällaiset harjoitukset vaativat jo hieman keskittymistä.

Aloitimme hyvin läheltä hajua, jotta keskittyminen olisi helpompaa. Menihän sekin pari kertaa nuorella koiralla ihan hyvin, mutta taukoja täytyy muistaa pitää.

Tähän harrastukseen kyllä jäätiin vähän koukkuun. Mitäköhän seuraavaksi keksitään?

Turun KV näyttely

Tulihan sitten se näyttelypäiväkin.

Harjoituksia oltiin tehty aika paljonkin. Häiriössä ja rauhallisemmissa tiloissa. Monet ovat Eppua kopeloineet juuri kuten näyttelyssäkin on tarkoitus. Juoksemista ja pöydällä seisomistakin harjoiteltiin oikein urakalla. Koirakoulujen näyttelyharkoissa saa häiriöt ja vinkit yhdellä kertaa harjoiteltua, joten oltiin tyytyväisiä.

Harkat menivät hienosti.

Näyttelytilanne kuitenkin on koiralle kovin merkillinen. Kovia ääniä on paljon, koiria ja ihmisiä on pakkautuneina pieneen tilaan hirveästi. Eli jännäksihän se sitten lopulta meni.

Hurjaa houkuttelua vaati, että Eppu pysyi seisomassa paikallaan.

Vaikka olimme näyttelypaikalla hyvissä ajoin totuttelemassa vilinään, jännitti kehässä niin paljon että yleensä kaikkia ihmisiä iloisesti tervehtivä Eppu pakitti tuomarin kaikille lähestymisyrityksille.

Eppu sai kaikesta huolimatta hienot arvostelut. Itsevarmuutta tuomari sille tietenkin toivoi paljon lisää.

Kehän jälkeen Eppu meni rauhoittumaan kärryyn joka juuri tätä tarkoitusta varten oli hankittu.

Harmittihan se, että ensimmäinen näyttelykokemus oli Epulle niin pelottava. Nyt kuitenkin tiedämme miten tilanne voi näyttelyssä Epun kanssa edetä. Tämä antaa hyviä vinkkejä siitä mitä (ja miten) pitää jatkossa harjoitella.

Häiriötilanteita pystyy hienosti harjoittelemaan esimerkiksi ostoskeskuksissa. Raision Myllyyn voi mennä koiran kanssa kuljeksimaan kunhan ei mene ravintola-alueelle tai Prismaan.

Sinne siis.

Match show on myös oiva tapa harjoitella näyttelyitä varten. Niitäkin onneksi järjestetään aika usein lähellämme.

Näyttelyharkkaa

Turku Winter Dog show lähestyy! Päätettiin osallistua pentuluokkaan. Sitä varten pitää toki harjoitella.

Hieman liian venytetty asento mutta ainakin Eppu on innokas. Namit kädessä takaavat sen!

Varusteiksi supernameja ja näyttelyhihna. Muistin jostain että hihnalla on väliä ja niinpä kyselin vähän kriteereitä. Jokaisella rodulla on vähän omat juttunsa. Koikkerille hihnan väri sen mukaan mitä väriä kaulassa hihnan kohdalla on. Kevyt ja huomaamaton, sellainen että kaulan väri ei katkea. Meillä valkoinen toimii.

Pöydällä seisoskelua ollaan tehty jonkin verran kotona. Siedättäminen kaikkeen muuhun mitä näyttelyissä tehdään pitääkin sitten hoitaa muualla.

Taas mentiin kurssille.

Koirakoulut järjestävät näyttelykursseja eri tasoisille koirakoille. Niissä pääsee totuttelemaan siihen mitä näyttelyssä kuuluu tehdä, sekä koiran että taluttajan toimesta. Tämän lisäksi kurssilla järjestetään sopivasti hälinää, ”häiriökoirat” järjestyvät automaattisesti muista osallistujista. Tuomareina voivat mainiosti toimia toiset taluttajat, jotka vuorollaan kopeloivat koiria kuten näyttelyssäkin. Odotteluunkin totutellaan.

Pöydällä poseerattiin jo aika tyylikkäässä asennossa 6kk iässä.

Epulle parhaiten toimivat makupalat ovat keitetty sydän. Niitä on näyttelyharkoissa ollut aina runsaasti mukana ja niillä on pärjätty.

Vaan sitten iski murrosikä ja hormonit. Voih!

Turun näyttelyyn on kaksi viikkoa ja upeasti esiintyvä Eppu olikin yhtäkkiä hormoneja pursuva veturi-kiskuri, joka vähät välitti supernameista ja vielä vähemmän minusta.

Muut koirat harjoitteluryhmässä olivat narttuja ja taisi mukana toki olla joku jolla oli juoksu lähellä. Mitä ihmettä silloin voi nuorelta urokselta vaatia.

Olin lähellä häipyä takavasemmalle ja todeta että antaa olla.

Kouluttajalla oli kuitenkin (tietenkin) homma hanskassa. Hän kävi huikkaamassa hyviä käytännöllisiä ohjeita, mitä koiralta tuossa tilanteessa voi vaatia. Kouluttaja rauhoitti minut, jatkoimme treeniä ja loppua kohden sain jo kontaktin Eppuun ja pääsimme harjoittelemaan.

Helpotus!

Yksi hyvä paikka harjoitteluun on Match show, leikkimielinenkin koiranäyttely, jossa nimenomaan päästään harjoittelemaan asioita, joita oikeassa näyttelyssäkin tapahtuu.

Olemme osallistuneet pari kertaa ja aika mukavasti on Eppu tilanteissa esiintynyt vaikka kovaa hälinää onkin aina.

Nyt aletaan keskittyä isoon kansainväliseen näyttelyyn. Parit harkat ja turkin hoito ovat edessä ennen 26.1.2020 H-hetkeä.

Pitäkää peukkuja!

Kenneltapaaminen

Damliers kennelin Eija Haarala järjestää silloin tällöin tapaamisen kasvateilleen. Niin tapahtui tänäkin vuonna ja me lähdettiin Epun kanssa Jyväskylään.

Koska matkaa Jyväskylään kuitenkin on aika paljon, päätimme että on parempi yöpyä siellä ja viettää koko viikonloppu reissussa. Hyvä niin, tuli samalla kokeiltua yötä muualla kuin kotona.

Tutkin ensin koiraystävälliset hotellit, mutta niistä ulkoilu pennun kanssa tuntui vaivalloiselta. Lisäksi pentu olisi pitänyt jättää yksin vieraaseen paikkaan aamupalani ajaksi. Päädyin siten tutkimaan AirBNB-vaihtoehtoja. Niin löydettiin maalaistalon peräkammarista meille sopiva paikka ja siellä viihdyttiin. Kiitokset Äijälän tilalle!

Tapaamiseen oli kutsuttu koiria monesta pentueesta ja niinpä paikalle olikin ilmoittautunut jopa 14 koikkeria omistajineen. Ohjelmassa oli yhteislenkki, agilityharjoittelua, näyttelytreeniä ja yhteinen lounas. Epun sisaruksista oli paikalla kaksi veljeä ja sisko.

Veljekset Asa, Remu ja Eppu vauhdissa.

Oli hauska seurata poikien leikkiä, sillä niiden leikkityyli oli aivan samanlainen. Pystypainia kolmen pojan kesken. Pikkuisempi sisko pysyi vähän syrjemmällä osallistuen vain välillä kun meno ei ollut aivan hurjaa.

Matka oli raskas sillä autoilu vei ison osan ajasta. Lisäksi satoi vettä molemmat ajomatkat. Kuitenkin oli ihanaa nähdä sukulaisia ja käydä näyttäytymässä.

Terveisiä vaan koko suvulle!

Näyttelyyn valmistautumista

Eppu seisoo jo aika hienosti komeassa asennossa

Olimme jo alusta asti sitä mieltä, että voisimme käyttää Eppua näyttelyssä. Aloitimme kevyen harjoittelun jo aikaisin.

Näyttelyssä pitää osata muutamia asioita kuten kauniisti ravaaminen ohjaajan vierellä, häiriöistä välittämättä sekä ventovieraan ihmisen, eli tuomarin tuijottelu ja käsittely.

Näyttelyssä häiriötä aiheuttavat nuorelle koiralle ensinnäkin toiset koirat. Niitä on todella paljon, moni on aivan liian lähellä ja äänekkäitä. Lisäksi eri näköiset ja kokoiset koirat voivat hämmentää ja pelottaa pentua.

Toinen häiriötekijä ovat ihmiset, joita niin ikään on todella paljon. Osa koskettelee koiraa, jopa luvatta. Kaikki sosiaaliset kontaktit tulevat näyttelyiden yhteydessä koiran näkökulmasta aivan liian lähelle.

Siedätystä tarvitaan paljon.

Kolmas häiriötekijä on muu meteli: kovaäänisistä tulee kuulutuksia, musiikki soi ja talviaikaan näyttelyiden ollessa sisätiloissa, hallissa kaikuu.

Siedätystä siedätystä.

Sain jo ihan alkuvaiheessa vihjeen opettaa ensin ”seiso”-käsky ennen ”istu”-käskyä. Istumisen oppii kuulemma jokainen koira jossain vaiheessa, mutta seisomaan oppiminen käskystä onkin hankalampaa, siinähän ei varsinaisesti tehdä mitään.

Koikkerit tutkitaan usein näyttelyssä pöydällä, joten pöydällä seisottamistakin harjoitellaan. Varmastikin olisi hyvä käyttää koiraa pöydällä joka päivä, mutta eipä se käytännössä ole aivan niin toteutunut.

Koirakoulut järjestävät näyttelyharjoituksia sekä pennuille, muuten uusille näyttelyihin haluaville, sekä kehäkonkareille. Vaihtoehtoja löytyy kurssikokonaisuuksista drive-in vaihtoehtoihin.

Suosittelen.

Kursseilla saa arvokkaita vinkkejä ja ”häiriötkin” samalla kertaa. Koira pääsee kurssilla melkein kuin vahingossa totuttelemaan näyttelytilanteisiin ja parhaassa tapauksessa nautiskelee vain hälinästä ja nameista, joita kurssilla runsaasti koiralle tarjotaan.

Ja taas on koiralla kivaa. Jopa niin kivaa että loppupäivä saattaa mennä ihan vaan nukkuessa.

Näyttelyharjoitusten jälkeen Eppu simahtaa yhteen lempipaikoistaan olohuoneessa.

Hihnassa käveleminen

Hihnaharjoittelun ohjeita löytyy eri oppaista laidasta laitaan.

Olen ollut sen ohjeen kannalla, että pysähdytään heti, jos pentu vetää. Matka ei yksinkertaisesti jatku jos hihna kiristyy ja jatkuu heti kun koira itse löysää hihnaa. Osa vielä ohjeistaa nykäisemään hihnasta kun koira vetää. Jälkimmäinen ohje ei tunnu kivalta.

Eppuhan kiskoo hihnassa aivan mahdottomasti. Ja joka suuntaan.

Olen pysäyttänyt matkan aina kun Eppu vetää. Siitä seurauksena on, että Eppu turhautuu, vinkuu, istahtaa, jolloin hihna löystyy ja matka jatkuu. Mitä Eppu tästä sitten oppii?

Että matka jatkuu kun istuu?

Että matka jatkuu jos vinkuu?

Enpä tiedä, mutta vetäminen jatkuu täysin samanlaisena mutta vetreämmin voimin. Eppu painaa nyt nelikuisena jo yhdeksän kiloa ja neliveto päällä se on tosi vahva. Tietää haasteita Epun kropalle ja minun kädelleni.

Lisäksi olemme onnistuneet sosiaalistamaan Epun niin, että se tykkää kovasti kaikista ihmisistä. Eli jokaisen vastaantulevan ihmisen kohdalla se vetää hurjasti, varsinkin jos henkilö katsoo siihen. Ja kukapa nyt ei suloista pentua huomioisi.

Koiran näkökulmasta vetäminen on kannattavaa, mikäli siitä seuraa palkkio. Palkkio taas koiran näkökulmasta voi olla esimerkiksi vastaantulleen ihmisen rapsutus tai katse tai vaikkapa maassa olevan kävyn saavuttaminen. Jos siis vetämällä saavuttaa asioita, jatkuu vetäminen vuorenvarmasti myöhemminkin.

Aina ei varmastikaan olla pystytty vetämällä tavoiteltavien asioiden saavuttamista välttämään.

Turhautuminen on varmastikin paras sana kuvaamaan tunnettani.

Muutaman kerran rauhallisemmissa paikoissa olemme onnistuneet hihnakävelyssä siten, että mukana on ollut herkuista parhaimmat, keitetty kanansydän tai nakkipalat.

Todellakin esimerkillistä hihnakävelyä, eikä mikään häiritse keskittymistä.

Pohditaanpa vielä.

Loistavat herkut = hyvin menee

Kaikki muut keinot = kiskomista lähestulkoon kuristumiseen asti

Edistymistä ei tapahdu.

Yhtäkkiä mieleeni muistui Tuire Kaimion kirjasta: Jos opettelu näyttää junnaavan paikallaan tai menevän takapakkia, palaa harjoittelussa aiempaan vaiheeseen. Palasin mielessäni taaksepäin hihnaharjoittelussa.

Melkein punastuin huomatessani ettemme ole koskaan harjoitelleet hihnakävelyä kaikkein tavallisimmassa ja turvallisimmassa ympäristössä, kotona.

Voi hyvänen aika!

Pihalle hihnan kanssa. Ja voi mitä onnistumisen tunteita! Hihnakävely sujui loistavasti perusnameilla. Tämän jälkeen myös vapaana Eppu tuntuu tulevan vasemmalle puolelleni ja katsovan minua kysyvästi: ”tässäkö pitää kulkea?” ”Juuri siinä muruseni, hieno koira!”

Meillä on oikeasti nokkela, oppiva koira. Kun vaan itse huomaisi käyttää oikeita keinoja sen opettamiseen

Vilkas pentu

Eppu on kovin vilkas. Jos se ei nuku, sillä on yleensä täysi vauhti päällä.

Tällaista iloista ja leikkisää pentua on kiva seurata kun se ulkona riekkuu ja saa hepuleita. Liika on liikaa kuitenkin leikkimisessäkin.

Välillä täytyy tietysti saada purkaa energiaa ihan vaan juoksemalla ja sekoilemalla. Olemme kuitenkin yleensä jossain vaiheessa aina rauhoitelleet pentua, ettei menisi ihan överiksi ja tulisi vammoja.

Kuitenkin sitten kävi niin, että vähän ennen Epun 4-kk syntymäpäivää alkoi näyttää huolestuttavalta. Eppu ei hyppinyt ja vingahti tietyissä tilanteissa. Ulkona ollessaan se lähinnä käveli.

Jotain on vialla jos tämä pentu ei pompi ja riehu.

Palloleikit saavat nyt hetken olla tauolla.

Pyysimme lääkäriä tehosterokotuksen yhteydessä hiukan tutkimaan Epun jalkoja. Hän sanoi ettei tilanne vaikuttaisi huolestuttavalta, mutta koiraa kannattaa seurata ja varata sitten aika ortopedille, jos se ei ala vilkastua.

Varasimme ajan, kun mieheni seuraavana aamuna huomasi että Eppu ei mielellään varaa toiselle takajalalle.

Olimme molemmat töissä ja aikoja ei oikein tahtonut iltapäivälle olla. Soitin kaikki paikalliset eläinlääkäriasemat läpi ja kerroin ongelmamme. Hoitajat arvelivat ettei kuitenkaan kyse aivan päivystyksellisestä asiasta ole ja että kyllä varmaankin voitte odottaakin päivän tai kaksi. Ei tuntunut kuitenkaan oikein kivalta vaihtoehdolta, sillä pelotti, että Epulla on kovasti kipuja.

Lopulta sitten saimme molemmat järjestettyä työmme niin, että pääsimme lähtemään aiemmin ja niin sitten mentiin koko perheen voimin lääkärille.

Ortopedi tutki Epun ja totesi ettei mitään vakavampaa ole löydettävissä luustosta tai nivelistä. Oikea takajalka oli hiukan jäykkä mutta sitä hiukan liikutellessa sekin siitä vähän rentoutui.

Saimme ohjeeksi rauhoittaa leikkimistä, riehumista ja hyppyjä pitäisi välttää ja kipulääkettä syöttää kaksi viikkoa.

Onkin todella jännittävää nähdä miten pidämme Epun rauhallisena jos kivut kaikkoavat.

Kertomuksensa loppuun lääkäri oli kirjannut vielä: Pikaista paranemista reippaalle Epulle!

Tuntuipa kivalta.

Mieli rauhoittui ja opimme, että todellakin tämän erittäin vilkkaan kaverin kanssa on syytä harjoittaa rauhoittavia leikkejä, aina.