
Ihana, kuuma kesä! Olen aina itse ollut sitä mieltä, että saa olla ihan kuinka kuuma vaan. Ja vaikka kuinka pitkään.
Koira ei kuitenkaan välttämättä ole samaa mieltä.
Koiran lämmönsäätelykyky vaihtelee yksilöstä riippuen. Osa kestää kuumaa ja hakeutuu lämpimiin paikkoihin, osa on kuumalla kelillä ihan puhki.
Koira viilentää itseään läähättämällä. Vettä pitää olla koko ajan saapuvilla jottei kaveri kuivu, sillä läähättäessä nestettä lähtee kropasta paljon. Uiminen ja kahlaaminen on kiva tapa viilentää. Jos koira tykkää vedessä olemisesta.
Epun tämän kesän päivälenkit ovat jääneet lyhyeen. Se väsähtää lämpimällä kelillä totaalisesti ja on saanut viettää keskipäivän pahimmat hellehetket ilmalämpöpumpun alla, mihin se mielellään hakeutuukin. Iltalenkillä on sitten irroteltu ja lähdetty vähän pidemmälle.
Muutama koiraranta löytyy ajomatkan päästä, joten ollaan käyty myös hiukan kokeilemassa miten uiminen onnistuu. Koikkerit ovat kuulemma yleensä vesipetoja.
Eppu menee kahlaamaan ihan mielellään. Uimista ollaan aiemmin koitettu houkutellen mutta vasta tänä kesänä se on ottanut ensimmäiset “vetonsa”.

Koska Eppu on kovin varovainen, en ole vienyt sitä paikkoihin, joissa on muita koiria peuhaamassa vedessä samaan aikaan, tuttua Puttea lukuunottamatta. Ensimmäisellä uintikerralla Putte olikin mukana vauhdittamassa veteenmenoa.
Eppu tulee uimaan pienen lenkin jos olen itse myös vedessä. Toistaiseksi tuntuu vielä siltä, että se tulee koska pyydän sitä, ja uimisesta saa nameja. Jonkinasteinen kiinnostus veteen sillä kuitenkin on, joten edetään rauhassa ja koitetaan pitää rantaleikit mukavina.
Vedessä olemisesta seuraa yleensä jonkinasteinen hepuli, joten on syytä pitää pitkää hihnaa, että pääsee irrottelemaan. Seurauksena iloinen ja erittäin hiekkainen koira!
Eppu on käynyt toistaiseksi vain meressä uimassa. Sen jälkeen olen suihkutellut sen, ettei jäisi suolavettä iholle tai levää karvoihin.
Toki olen varmistanut, ettei ole levälauttoja pinnassa ennen kuin Eppu menee veteen, kuitenkin tuntuu paremmalta hiukan huuhtaista. Ja tuleehan siinä sitten vielä toinen viilennys koiruudelle.
Syksyn viileitä lenkkisäitä odotellaan!