Olen kuullut usealta taholta, että koikkeri on erittäin herkkä koira, ja että komentaminen tai minkäänlainen kovakätisyys on haitaksi koulutukselle ja suhteen kehittymiselle. Positiivisen kautta oppiminen ja opettaminen on ehdottomasti mieleistäni puuhaa, joten tämä sopiikin mainiosti meille.
Todellisuudessa saattaa kuitenkin tulla tilanteita, joista ei ihan pelkällä kehumisella selviäkään.
Pentu puree
Oli varmastikin ollut jännittävä ja virikkeinen päivä ja siitähän Eppu väsähti. Herättyään sillä oli mahdoton määrä energiaa ja villi ympäriinsä juoksentelu alkoi. Se pureskeli vuorotellen kaikkia lelujaan ja lempilelu hirvi sai taas tuta hurjan painin hampaiden kera.
Istuin mukana lattialla ja Eppu kävi myös minua näykkimään. Sen hampaat ovat todella terävät ja puruvoimaakin alkaa olla jo siksi paljon että pureminen sattuu, oikeasti. Muutaman kerran kiljahdin kuin toiset koiratkin kiljahtavat kun niitä purraan liian lujaa. Ei tehonnut. Lisäsin vähän volyymiä. Ei vaikutusta.
Lopetin leikin kesken muutamaan otteeseen ja palasin aina hetken kuluttua. Sama meininki jatkui. Läpsäytin kerran kädet yhteen. Siihen loppui leikki. Eppu meni vakavan näköiseksi ja pysähtyi. Se pelästyi todella muttei kiljunut kuitenkaan. Se paineli tuttuun nurkkaansa ja käänsi katseenkin pois minusta.
Oli taas tosi surkea olo. Opin välittömästi että leikin lopettaminen lienee kuitenkin tämän yksilön kohdalla se järkevin tapa toimia. Kävin rapsuttelemassa hetken päästä, tarjosin namia ja rapsuttelin vielä.
Harmitti. Pennullahan pitäisi olla aina kivaa minun luonani. Onneksi oltiin ostettu Peten koiratarvikkeesta nameja, jotka tuntuvat oleva ihan huippujuttu. Näiden avulla käytiin sitten jonkin ajan kuluttua myös pihalla pissalla ja kaikki vaikutti olevan taas kuten ennenkin.
Omaa malttia pitää muistaa käyttää.
Pureminen kuitenkin jatkui. Voimaa pennulle tulee koko ajan lisää joten se on todella tylsä tapa. Kaikki jaksavat muistuttaa, että pentu puree, niin se vain on, ja että pureminen kyllä jossain vaiheessa loppuu. Niinpä niin, ei paljoa lohduta.
Kun Eppu oli ollut meillä kolmisen viikkoa, oli se jo alkanut näyttää luonnettaan. Pureminen oli todella hurjaa silloin kun se oli riehumispäällä.
Nyt testasin täydellistä jähmettymistä. Namikädet (eli pureskeltavat sormet) menivät piiloon ja pää kääntyi pois jos pureminen alkoi. Eppu hämmentyi ja pysähtyi itsekin. Sen jälkeen se alkoi tehdä jotain muuta. Tämä voisikin toimia meillä.
Selvitä syy hyökkäilyyn
Tietääkseen miten puremista kannattaa alkaa käsitellä, pitäisi selvittää mistä pureminen ja hyökkäily milloinkin johtuu. Roduilla on lisäksi temperamentissa paljonkin eroja, ja niin on myös yksilöillä.
Meillä on vilkas pentu. Sen puremishyökkäykset voisi jakaa kahteen erilaiseen tilanteeseen. Toinen on se villiintymisvaihde, jolloin virtaa on vähän liikaa ja sitä pitää purkaa johonkin. Toinen tilanne on, kun pentu on yliväsynyt muttei osaa rauhoittua nukkumaan.
Näyttäisi siltä että useimmiten hyökkäilytilanteessa on kyse jälkimmäisestä, jolloin pentu ihmislasten kaltaisesti ei malta mennä nukkumaan vaan riehuu päättömästi.
Rauhoittumisharjoituksia
Jokaiselle koiralle on omat tapansa rauhoittamiseen. Osalle toimii luu rauhoittavana. Eppu saattaa viskellä luuta niin että villiintyy entisestään. Kongi on joillekin koirille mainio väline. Tahmeaa syötävää haastavassa pakkauksessa väsyttää monet. Eppu kyllästyy kongiin parissa minuutissa.
Meillä on parhaiten toiminut syliin ottaminen. Kun Epun ottaa syliin siten että sen leuka ja pää lepäävät toisen käsivarteni päällä, se rauhoittuu. Jos Eppu illalla aloittaa päättömän koheltamisen, otan sen syliin ja pysähdyn tällä tavalla sitä silittelemään joksikin aikaa.
Ei auta komennella jos pentu ei vaan osaa rauhoittua. Silloin on paras hoitaa koira unten maille.