Olen kuullut herkistä pennuista ja siitä että pennut voivat olla todella säikkyjä. Mitenkään en ollut varautunut ensimmäisen kokonaisen päivän illan dramatiikkaan.
Koko päivä muutoin oli mennyt oikein mallikkaasti. Eppu söi aika vähän, mutta tämä laitettiin uutuuden piikkiin. Se ei oikein malttanut syödä, eikä sillä ollut ketään kilpailijaakaan, joten ruokaa voi närppiä vähän kerrallaan. Pohdimme mieheni kanssa että lienee järkevää kuitenkin opetella ruokarytmi kunnolla. Sovimme että ensimmäisen päivän annamme ruokien olla esillä, mutta jos närppiminen jatkuu, otamme jatkossa ruuan pois ja annamme sitten seuraavalla ruokintakerralla uuden annoksen.
Tarpeita tehtiin pääsääntöisesti ulkona mutta jonkun kerran myös sisällä. Epun aluetta kotona on keittiö ja eteinen, sekä yöllä makuuhuone. Se on valinnut keittiön lempipaikakseen ja sinne erikseen tuodun maton sanomalehtineen vessaksi. Sanomalehdet jätettiin siihen ja seuraavana päivänä huomasimmekin, että se osaa sinne hakeutua. Muista varmuuspaikoista keräsimme matot pois. Aika mukavasti tarpeiden teko ulos onnistui, kun lähti ajoissa kunnon tirsojen, syömisen ja leikkimisen jälkeen ulos. Kannoin sen ulos nurmikolle ja kehuin kovasti kun hommaa hoidettiin.
Eppu on luottavainen pentu ja antaa rapsutella ja kosketella itseään siinä ohessa kaikkialta. Hellittelyn yhteydessä katsoin korviin ja koskin sormella sisäpintaa. Tein feikkiputsauksen siis koskematta korvakäytävään. Katsoin suuhun ja nostin suupieliä sanoen ”hampaat”. Silittelin joka puolelta, hännän alta, tassuista päästä jne. Kaikki sujui mainiosti ja meillä oli kivaa. Tekisin hoitamisharjoituksia alussa päivittäin ja jatkossakin vähintään viikoittain, jotta hoitotoimet sitten jatkossa sujuisivat paremmin ja eläinlääkärikäynnit ja mahdolliset näyttelytkin menisivät ilman sen suurempaa draamaa.
Huomasin, että Epulla oli anturoiden välisissä tassukarvoissa möhnää, ehkä pihkaa. Aioin nypätä sen varovasti pois mutta ilmeisesti se oli sen verran tiukassa, että nipisti pahasti. Huuto oli kauhea! Eppu huusi kuin viimeistä päivää, pitkään. Sain sen pidettyä sylissä mutta huutoa tuntui jatkuvan ikuisuuden. Ehdimme luulla, että siltä nyrjähti nivel tai jotain vieläkin vakavampaa. Kun se oli sylissäni rauhoittunut, päästin sen sisällä vapaaksi. Se paineli nurkkaan ”piiloon”. Sieltä saimme sen vaivoin houkuteltua pois ja totesimme että se liikkuu hyvin. Fyysisesti ei ollut siis mitään hätää. Mieheni halusi vielä tarkistaa asian ja koitti ottaa Epun syliin, josta seurasi toinen kiljuntaepisodi.
Olimme kauhuissamme. Menikö luottamus heti ensimmäisenä päivänä? Olo oli todella surkea. Nyt pentu on vieraassa paikassa ja pelkää. Soitin kasvattajalle ja kerroin mitä on tapahtunut. Hän rauhoitti minua ohjeistamalla juttelemaan Epulle normaalisti niin se huomaa ettei tapahtuneessa mitään ihmeellistä ollut. Hän muistutti myös että vastaavanlainen kiljunta oli tullut eläinlääkärin tutkimisesta. Sirutus ei sitä vastoin ollut aiheuttanut mitään reaktiota. Herkkä ja hieman dramaattinen koira meillä taitaa olla.
Otin kontaktia jauhelihanokareella ja juttelin iloisella mutta rauhallisella äänellä. Ei kelvannut liha. Jätin tilanteen taas vähäksi aikaa. Hetken päästä mieheni kävi kokeilemassa ja sai silittää Eppua ilman että se pakeni. Kokeilin itse uudestaan hiukan myöhemmin. Nyt onnistui. Sain myös hiukan rapsuttaa korvan takaa. Illalla Eppu tuli petiinsä sänkyni vierellä ja sain silittää sitä oikein kunnolla. Se rauhoittui nukkumaan.