Kooikerhondje

Kooikerhondje? Mikä se on?

Pitihän sitten alkaa pohtia minkälainen tämä kooikerhondje eli tuttavallisemmin koikkeri nyt oikeastaan on. Rotumääritelmällä ja googlella pääsee jo aika pitkälle. Tutkin videoita ja kuvia. Katselin myös toimintaa eri harrastuskentiltä Youtuben kautta. Jos vähän osaa kieliä, löytyy eurooppalaisilta sivuilta jo kaikenmoista.

Tahdoin kuitenkin päästä myös live-kosketuksiin oikeiden koirien ja koikkerihmisten kanssa. Somen kultakaudella tämä käy ketterästi. Huhuilua vaan paikkakunnan facebook-sivuilla ja koikkeriomistajia alkoikin ilmaantua. Moni kertoi mielellään rodusta ja pääsin vihdoin livenä tutustumaan muutamaan. Etsin myös koikkerkasvattajia, jotka asuvat lähistöllä ja kyselin josko koiria pääsisi tapaamaan ja myös samalla saada lisää tietoa ja todellisemman käsityksen kyseisestä rodusta. Koikkerkasvattajia on lähimaastossamme vain vähän, mutta heitä pääsin tapaamaan ja sain todella arvokasta tietoa. Tuli tunne, että he toivottavat tervetulleeksi koikkeryhteisöön ja kertoivat mielellään rodusta ja omista koiristaan.

Rotumääritelmässä mainittiin, ettei koikkeri kovasti välitä vieraista. Lähestulkoon jokainen tapaamani koikkeri on kuitenkin tullut lähelle ja halunnut rapsutuksia. Rauhallisia ja sopivan sosiaalisia ovat olleet. Koikkeri-ihmiset kertoivat koiriensa koulutettavuudesta, sillä koikkeri on kuulemma kovin ahne, mikä helpottaa kouluttamista. Pehmeällä opettamisella koikkeri oppisi mitä vain.

Lähellä järjestettiin myös kaksi suurta koiranäyttelyä, joten pääsin samalla verestämään vanhoja muistoja näyttelytoiminnasta. Samalla latasin puhelimeeni showlink-sovelluksen, jonka kautta näkee tulevat näyttelyt, sekä ajantasaiset tulokset pikkurahalla. Varsin koiraisaa aikaa, täytyy myöntää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *