Koirarodun valinta

Koirarotua valittaessa pidän tärkeänä sitä, että koira sopii perheeseen, johon se on tulossa. Ulkonäkö on toissijainen kriteeri. Luonne, käyttötarkoitus ja omistajan mahdollisuudet ja halukkuus kouluttamiseen ja harrastamiseen tuntuivat tärkeimmiltä rotuvalintaan vaikuttavilta seikoilta. Haluammehan, että koirallakin on kivaa ja että se viihtyy perheessä mahdollisimman hyvin toteuttaen omia taipumuksiaan.


Aloitimme pohdinnan koiran koosta. Ei pieni muttei suurikaan oli lähtökohtana. Keskikokoinen koira mahtuu mukavasti mukaan vaikka julkisiin kulkuneuvoihin ja omaankin autoon takapenkille tai takaluukkuun, mutta olisi kuitenkin ”koiran kokoinen”. Tämän jälkeen pohdittiin muita ominaisuuksia. Varsinaista pihavahtia emme olleet hakemassa. Eihän haukkuminen sinänsä ole muuta kuin koiran puhetta, mutta vähempi parempi. Asumme koiraisalla omakotialueella ja olisi mukavaa jos ei koiran ihan kaikesta tarvitsisi varoittaa. Koulutuspehmeys tuntui kovin tärkeältä, sillä tarkoitushan on harrastaa koiran kanssa monipuolisesti. Näitä kriteerejä pyöritellen aloimme ystäväni Hannen kanssa tutkia hankikoira.fi -sivustolta koirien rotukuvauksia. Myös kennelliiton sivuilta löytyi hyviä ohjeita. Jälkimmäisestä voi vaihtoehtoja selata myös rotuluokittain, jos jo on jonkinlainen idea vaikkapa siitä, mitä ei ainakaan halua.

Tässä yksi hoidokeista, jonka koolla on väliä. Näitä Bernejä on taloudessa kolme. Ne ovat leppoisia nallekarhuja, jotka kaipaavat loputtomasti rapsutuksia.

Sain todeta, että rotuja on aivan hirvittävä määrä. Keskikokoisia koiriakin valtavasti. Kuitenkin rotumääritelmiä tarkasti tutkiskeltuamme saimme rajattua roduista neljä suhteellisen tasaveroista vaihtoehtoa. Nämä rodut olivat Lagotto Romagnolo, Kromfohrländer, Shetlannin lammaskoira ja Kooikerhondje. Shelttejä minulla on ollut aiemmin ja vaikka se kiva rotu onkin, tuntui siltä, että haluaisin tällä kertaa kokeilla toista rotua. Vaiston varassa mentiin ja päädyttiin kooikerhondjeen.

Kooikerhondjen rotumääritelmä

Hankikoira – tsekkaa vinkkejä ja tutki rotuja

Kennelliitto – ohjeita koiran ostajalle

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *