Koiralla on kiva olla koirakavereita. Se saa kommunikoida lajilleen tyypillisellä tavalla ja harjoittaa sosiaalista kanssakäymistä.
Sosiaalistamista paljon tarvitseva koikkeri hyötyy suuresti siitä, että sillä on jo pikkupennusta lähtien turvallisia koirakontakteja.
Epun kanssa on vältytty kahnauksilta sekä liian pelottavilta tilanteilta, joten sillä vaikuttaisi olevan terve suhtautuminen muihin koiriin.
Narttujen kanssa tietysti Eppu intoilee niin, että tytöt joutuvat sitä välillä toppuuttelemaan. nooh, teinipoikahan se vielä onkin.
Urosten kanssa Eppu käyttäytyy toisella lailla.
Eppu on katselija. Se saattaa rauhassa katsella toista koiraa näyttämättä mielestäni haasteen merkkejä, kuten jännittynyttä kehoa, pystyssä sojottavaa häntää, tiukkaa tuijotusta, äänimerkeistä puhumattakaan.
Monen uroksenkin kanssa kohtaaminen menee siis ihan hienosti.
Osa sitä vastoin saa aikaiseksi hurjat haukut ja hihnassa kiskomiset. Olen koittanut tarkkailla myös sitä vastaantulevaa, ja ainakin suurella osalla on ollut näissä haukkutilanteissa tiukka katsekontakti, josta Eppu selvästi provosoituu.
Lenkkikohtaamiset eivät ole meille kova haaste. Olemme harjoitelleet kontaktia niin paljon että melkein kaikissa tilantessa saan äänellä Epun jatkamaan matkaansa kanssani.
Mutta niihin kavereihin!
Epulla on ihan pienestä asti ollut kaverina Putte, Walesin springerspanieli, joka asustaa ihan lähellä. Sen kanssa käydään päivittäin lenkillä ja yhteiset irrottelut sujuvat todella hienosti.
Hannen koiran Elmon kanssa käymme myös lenkillä silloin tällöin. Senkin kanssa lenkkeily sujuu ongelmitta, molemmat koirat touhuavat omiaan ja haistelevat, mutta sekin on koiralle seurustelemista, mennäänhän sentään samaan suuntaan. Ne vuorovaikuttavat koko ajan.
Tyttöystäviä toki pitää olla. Eppu tutustui Rallytokotreeneissä Olgaan. Ihana ja sähäkkä Irlanninterrieri. Epun tungettelu saattaa aina välillä käydä rasittavaksi. Olga ilmoittaa kyllä kun riittää.
Muita ystäviäkin toki löytyy. Niistä lisää myöhemmin!