Koikkerikasvattajia löytyy Suomesta muutamia. Sen verran harvinainen rotu kuitenkin on, että rekisteröidyt kasvattajat oli suhteellisen helppo selata netitse. Kasvattajat pitävät useimmiten yllä nettisivuja tai blogia, jossa kertovat toiminnastaan ja koiristaan sekä kasvatusperiaatteistaan. Näistä saa jo hyvän käsityksen siitä, minkälaisesta kasvattajasta on kysymys.
Rotuyhdistyksen sivuilta löytyi myös ajantasainen pentutilanne sekä kasvattajat, joilla oli lähitulevaisuudessa pentusuunnitelmia. Tutkailin kasvattajien nettisivuja ja lähettelin meilejä. Koiramentorini Hanne ja muut koiraihmiset vihjaisivat, että vakavasti toimintaansa suhtautuvat kasvattajat ovat myös tarkkoja siitä, kenelle kasvattejaan luovuttavat. Tästä syystä kerroin jo sähköpostitse suhteellisen syvällisesti keitä olemme ja minkälaista koiraa meille haemme. Varoitettiinhan meitä myös pentutehtailijoista.
Pentutehtailija teettää pentuja koirillaan liian usein, eikä välitä siitä minkälaisiin olosuhteisiin pennut sijoittuvat. Koiria saatetaan hoitaa välinpitämättömästi tai ei lainkaan. Pentutehtailija ei myöskään välttämättä varmista yhdistelmän sopivuutta rotumääritelmään suhteutettuna tai edes sukusiitosprosenttia. Tuloksena tästä toiminnasta on mahdollisten perinnöllisten sairauksien lisääntyminen sekä koiraongelmat, kun uudet koiranomistajat ja koira eivät sovellukaan toisilleen ja kasvattajalta ei välttämättä saa asianmukaista tukea. Jos epäilee tällaista toimintaa, tulee tehdä ilmoitus eläinsuojeluviranomaiselle.
Mutta palataanpa aiheeseeni. Seuraavaa listaa kirjoittelin kasvattajille: kuinka monta henkeä perheeseen kuuluu; minkälaisessa asunnossa asumme ja minkälainen piha on käytössä; miten olemme töissä/kotona arkena; mitä harrastuksia koiralle suunnitellaan; minkälainen koirakokemus meillä on; milloin koiraa toivomme kotiin.
Suomesta löytyy onneksi monta varteenotettavaa koikkerikasvattajaa, joista päädyimme jyväskyläläiseen Eija Haaralaan ja Damlier’s kenneliin. Opimme, että Damlier’s pennut kasvavat kotona muiden koirien ja ihmisten parissa. Ne tottuvat pennusta asti kodin ääniin ja niitä käsitellään päivittäin, oman kehitystasonsa mukaisessa tahdissa. Yhdistelmät valitaan tarkasti eikä pentuja teetetä turhan usein. Uudet omistajat saavat kasvattajalta tukea ja apua tarpeen mukaisesti ja Eija seuraa täydellä sydämellä kasvattiensa kehittymistä.
Ajoimme esittäytymään henkilökohtaisesti Eijalle ja jäimme odottelemaan uutisia pennuista. Tähtäimessä olisi kesäpentu.
Suomen kooikerhondjeyhdistys – jokaisella rodulla on jonkinlainen yhteisö. Näin myös meillä.
Damlier´s kotisivut, josta pääsee myös blogiin.