Muutamia haastavia tilanteita meille on ilmaantunut kaiken kivan keskellä. Näin varmasti tapahtuu useimmille pentuperheille.
Sisällä Eppu kuuntelee meitä aika mukavasti ja namien sekä lelujen kanssa sitä on helppo houkutella tekemään asioita. Ulkona tilanne on hiukan toisenlainen.
Ulkona ollessa ohi ajavat autot, kävelijät (varsinkin koirat!), pyöräilijät jne jne houkuttavat kovasti ja Eppu rynnistää hirveästi haukkuen aidanviertä.
Noloa. Harmillista.
Tämä tapa olisi hyvä saada kitkettyä pois heti alussa, sillä autojen jahtaaminen on suorastaan vaarallista, kaikki muu jahtaaminen ikävä tapa kaikkia osallisia kohtaan sekä myöskin täysin turhaa tietysti.
Miksi pentu jahtaa ja haukkuu? Voin vain arvailla. Ohi kiitäviä asioita jahdatessa tulee mieleen että koiran metsästysvietti saattaa syttyä. Koirat ja ihmiset ehkä pitää vain saada hätistettyä pois, tai sitten pentu vain innostuu niin kovasti, ettei malta olla remuamatta.
Toiminta itsessään on niin palkitsevaa, että sitä on todella vaikea katkaista. Piti keksiä jotain muuta.
Olen toiminut niin, että jäämme aidasta hiukan kauemmas. Tarkkailen silmä kovana tietä, jotta havaitsen meitä lähestyvät ennen Eppua. Alan sitten näyttää nameja ja houkutella sitä seuraamaan namikättä samalla innostavasti puhuen. Kun ryntäys jää tekemättä saa Eppu hurjat kehut.
Tarkoituksena tässä harjoituksessa on, että Eppu sivusilmällä havaitsee ohikiitävät autot tai muut kulkijat, mutta ei saa itse keksimäänsä palkkiota hurjasta rynnistämisestä.
Muutaman päivän kuluttua huomasin, että Eppu saattaa jäädä vain katsomaan ohittavaa autoa, tai jopa pysähtyä kun kutsun sitä kesken juoksun.
Pahimman virtapiikin ollessa päällä ei toki vieläkään mikään sitä pysäytä mutta edistystä tapahtuu.
Ihanaa. Oppiva pentu