Kasvattaja

Koikkerikasvattajia löytyy Suomesta muutamia. Sen verran harvinainen rotu kuitenkin on, että rekisteröidyt kasvattajat oli suhteellisen helppo selata netitse. Kasvattajat pitävät useimmiten yllä nettisivuja tai blogia, jossa kertovat toiminnastaan ja koiristaan sekä kasvatusperiaatteistaan. Näistä saa jo hyvän käsityksen siitä, minkälaisesta kasvattajasta on kysymys.

Rotuyhdistyksen sivuilta löytyi myös ajantasainen pentutilanne sekä kasvattajat, joilla oli lähitulevaisuudessa pentusuunnitelmia. Tutkailin kasvattajien nettisivuja ja lähettelin meilejä. Koiramentorini Hanne ja muut koiraihmiset vihjaisivat, että vakavasti toimintaansa suhtautuvat kasvattajat ovat myös tarkkoja siitä, kenelle kasvattejaan luovuttavat. Tästä syystä kerroin jo sähköpostitse suhteellisen syvällisesti keitä olemme ja minkälaista koiraa meille haemme. Varoitettiinhan meitä myös pentutehtailijoista.

Pentutehtailija teettää pentuja koirillaan liian usein, eikä välitä siitä minkälaisiin olosuhteisiin pennut sijoittuvat. Koiria saatetaan hoitaa välinpitämättömästi tai ei lainkaan. Pentutehtailija ei myöskään välttämättä varmista yhdistelmän sopivuutta rotumääritelmään suhteutettuna tai edes sukusiitosprosenttia. Tuloksena tästä toiminnasta on mahdollisten perinnöllisten sairauksien lisääntyminen sekä koiraongelmat, kun uudet koiranomistajat ja koira eivät sovellukaan toisilleen ja kasvattajalta ei välttämättä saa asianmukaista tukea. Jos epäilee tällaista toimintaa, tulee tehdä ilmoitus eläinsuojeluviranomaiselle.

Mutta palataanpa aiheeseeni. Seuraavaa listaa kirjoittelin kasvattajille: kuinka monta henkeä perheeseen kuuluu; minkälaisessa asunnossa asumme ja minkälainen piha on käytössä; miten olemme töissä/kotona arkena; mitä harrastuksia koiralle suunnitellaan; minkälainen koirakokemus meillä on; milloin koiraa toivomme kotiin.

Suomesta löytyy onneksi monta varteenotettavaa koikkerikasvattajaa, joista päädyimme jyväskyläläiseen Eija Haaralaan ja Damlier’s kenneliin. Opimme, että Damlier’s pennut kasvavat kotona muiden koirien ja ihmisten parissa. Ne tottuvat pennusta asti kodin ääniin ja niitä käsitellään päivittäin, oman kehitystasonsa mukaisessa tahdissa. Yhdistelmät valitaan tarkasti eikä pentuja teetetä turhan usein. Uudet omistajat saavat kasvattajalta tukea ja apua tarpeen mukaisesti ja Eija seuraa täydellä sydämellä kasvattiensa kehittymistä.

Ajoimme esittäytymään henkilökohtaisesti Eijalle ja jäimme odottelemaan uutisia pennuista. Tähtäimessä olisi kesäpentu.

Suomen kooikerhondjeyhdistys – jokaisella rodulla on jonkinlainen yhteisö. Näin myös meillä.

Damlier´s kotisivut, josta pääsee myös blogiin.

Kooikerhondje

Kooikerhondje? Mikä se on?

Pitihän sitten alkaa pohtia minkälainen tämä kooikerhondje eli tuttavallisemmin koikkeri nyt oikeastaan on. Rotumääritelmällä ja googlella pääsee jo aika pitkälle. Tutkin videoita ja kuvia. Katselin myös toimintaa eri harrastuskentiltä Youtuben kautta. Jos vähän osaa kieliä, löytyy eurooppalaisilta sivuilta jo kaikenmoista.

Tahdoin kuitenkin päästä myös live-kosketuksiin oikeiden koirien ja koikkerihmisten kanssa. Somen kultakaudella tämä käy ketterästi. Huhuilua vaan paikkakunnan facebook-sivuilla ja koikkeriomistajia alkoikin ilmaantua. Moni kertoi mielellään rodusta ja pääsin vihdoin livenä tutustumaan muutamaan. Etsin myös koikkerkasvattajia, jotka asuvat lähistöllä ja kyselin josko koiria pääsisi tapaamaan ja myös samalla saada lisää tietoa ja todellisemman käsityksen kyseisestä rodusta. Koikkerkasvattajia on lähimaastossamme vain vähän, mutta heitä pääsin tapaamaan ja sain todella arvokasta tietoa. Tuli tunne, että he toivottavat tervetulleeksi koikkeryhteisöön ja kertoivat mielellään rodusta ja omista koiristaan.

Rotumääritelmässä mainittiin, ettei koikkeri kovasti välitä vieraista. Lähestulkoon jokainen tapaamani koikkeri on kuitenkin tullut lähelle ja halunnut rapsutuksia. Rauhallisia ja sopivan sosiaalisia ovat olleet. Koikkeri-ihmiset kertoivat koiriensa koulutettavuudesta, sillä koikkeri on kuulemma kovin ahne, mikä helpottaa kouluttamista. Pehmeällä opettamisella koikkeri oppisi mitä vain.

Lähellä järjestettiin myös kaksi suurta koiranäyttelyä, joten pääsin samalla verestämään vanhoja muistoja näyttelytoiminnasta. Samalla latasin puhelimeeni showlink-sovelluksen, jonka kautta näkee tulevat näyttelyt, sekä ajantasaiset tulokset pikkurahalla. Varsin koiraisaa aikaa, täytyy myöntää.

Koirarodun valinta

Koirarotua valittaessa pidän tärkeänä sitä, että koira sopii perheeseen, johon se on tulossa. Ulkonäkö on toissijainen kriteeri. Luonne, käyttötarkoitus ja omistajan mahdollisuudet ja halukkuus kouluttamiseen ja harrastamiseen tuntuivat tärkeimmiltä rotuvalintaan vaikuttavilta seikoilta. Haluammehan, että koirallakin on kivaa ja että se viihtyy perheessä mahdollisimman hyvin toteuttaen omia taipumuksiaan.


Aloitimme pohdinnan koiran koosta. Ei pieni muttei suurikaan oli lähtökohtana. Keskikokoinen koira mahtuu mukavasti mukaan vaikka julkisiin kulkuneuvoihin ja omaankin autoon takapenkille tai takaluukkuun, mutta olisi kuitenkin ”koiran kokoinen”. Tämän jälkeen pohdittiin muita ominaisuuksia. Varsinaista pihavahtia emme olleet hakemassa. Eihän haukkuminen sinänsä ole muuta kuin koiran puhetta, mutta vähempi parempi. Asumme koiraisalla omakotialueella ja olisi mukavaa jos ei koiran ihan kaikesta tarvitsisi varoittaa. Koulutuspehmeys tuntui kovin tärkeältä, sillä tarkoitushan on harrastaa koiran kanssa monipuolisesti. Näitä kriteerejä pyöritellen aloimme ystäväni Hannen kanssa tutkia hankikoira.fi -sivustolta koirien rotukuvauksia. Myös kennelliiton sivuilta löytyi hyviä ohjeita. Jälkimmäisestä voi vaihtoehtoja selata myös rotuluokittain, jos jo on jonkinlainen idea vaikkapa siitä, mitä ei ainakaan halua.

Tässä yksi hoidokeista, jonka koolla on väliä. Näitä Bernejä on taloudessa kolme. Ne ovat leppoisia nallekarhuja, jotka kaipaavat loputtomasti rapsutuksia.

Sain todeta, että rotuja on aivan hirvittävä määrä. Keskikokoisia koiriakin valtavasti. Kuitenkin rotumääritelmiä tarkasti tutkiskeltuamme saimme rajattua roduista neljä suhteellisen tasaveroista vaihtoehtoa. Nämä rodut olivat Lagotto Romagnolo, Kromfohrländer, Shetlannin lammaskoira ja Kooikerhondje. Shelttejä minulla on ollut aiemmin ja vaikka se kiva rotu onkin, tuntui siltä, että haluaisin tällä kertaa kokeilla toista rotua. Vaiston varassa mentiin ja päädyttiin kooikerhondjeen.

Kooikerhondjen rotumääritelmä

Hankikoira – tsekkaa vinkkejä ja tutki rotuja

Kennelliitto – ohjeita koiran ostajalle

Koiran hankintapäätös

Päätös hankkia koira tehtiin tammikuussa 2019. Asumme mieheni kanssa kahden omakotitalossa, jonka piha on kyllin suuri koiralle jos toisellekin. Molemmat kun koiraihmisiä olemme, on aihe eksynyt keskusteluun moneen otteeseen. Koiria on molemmilla ollut, muttei vielä yhteistä. Olen ollut pitkälti sitä mieltä, että koiran jättäminen yksin on julmaa ja kauheaa, ja tästä syystä meille ei koiraa ole vielä hankittu. Olemme molemmat täyspäiväisesti töissä ja tietoisuus siitä, että koiranomistajahan palaa töistä suoraa tietä kotiin, kulkematta mutkien tai omien harrastusten kautta, vakuutti siitä, ettei meille koiraa voi tulla. Ainakin ensin pitäisi vaihtaa sellaiseen työhön, jonne koiran voi ottaa joskus mukaan tai jota voi tehdä edes osittain etänä.

Kaikki muuttui kun olin hoitanut kaverin koiraa kolmisen päivää. Sen iloisen toohottajan lähdettyä, koti tuntui tyhjältä, elottomalta. Totesimme, ettei arjessamme ole juurikaan sitovia harrastuksia, emmekä oikeastaan matkustele tai haikaile matkustelusta ulkomailla. Lisäksi ulkoilu on jäänyt kovin vähäiseksi viime vuosina. Aktiivinen harrastus toisi mukavasti iloa ja liikuntaa elämään. Ynnäilimme omia aikataulujamme ja totesimme, että arki on järjestettävissä niin, ettei koiran tarvitsisi olla kokonaista työpäivää yksin. Tottuneet koiranomistajat vakuuttivat lisäksi, että kyllä koira työpäivän ajan kotona pärjää, kaikkihan töissä käyvät. Koiralla on kivaa kunhan vapaa-aikana sitten tehdään kivoja asioita yhdessä sen kanssa. No, näinhän se on. Päätös oli tehty.

Tässä hän on, joka sai meidät “ylipuhuttua”. Putte on Walesin springerspanieli, joka vaikuttaa olevan aina valmiina toimintaan.

Totesimme, että meillä on tilaa koiralle ja halua harrastaa sen kanssa. Hoitokoiriakin meillä on käynyt sen verran, että koirasta huolehtiminen tuntuu aivan luontaiselta. Yksi hoitokoiristamme pääsi myös ”puolipäivätöihin” miehen työpaikalle, jossa se viihtyi mainiosti, kunnes se aina lounastauolla palautettiin kotiin lepäämään ja odottamaan paluutani omista töistäni. Näiden hoidokkien myötä vahvistui tunne siitä, että oma koira olisi kiva kaveri, sillä sen kanssa voisi harrastaa vapaammin eikä sitä tarvitse palauttaa myöhemmin muualle. Sehän tulee tutuksikin toisella tavalla kuin hoidokki.

Mona ja minä 2018
Berni Mona kanssani sohvalla lepäilee työpäivän jälkeen. Se oli miehen mukana arkisin hallilla aamupäivävuorossa. Iltapäivisin vietti lepposia hetkiä kanssani kotona.

Aloin päivittää koiratietouttani netin kautta tarkemmin, ja ilokseni totesin, että harrastusvalikoimaa riittää. Agility, nose work ja kaverikoiratoiminta tuntuivat nousevan kiinnostavimpina harrastuksina esiin parhaiten. Lähistöllä on lisäksi koirakouluja ja harrastuskeskuksia todella runsas valikoima.

Tästähän tulee hauskaa!