Sosiaalistaminen-Pentu tutustuu muihin koiriin

Yksi tärkeä sosiaalistamisen osa on tutustua turvallisesti toisiin koiriin jo varhaisessa vaiheessa. Koiriin sosiaalistamisen pointtina on, että pentu tottuu eri näköisiin, kokoisiin ja tapaisiin koiriin jo pienenä. Sehän ei tiedä mitä maailmassa vastaan tulee, ellei sitä sille näytetä. Tällä toiminnalla voidaan ennaltaehkäistä pelkotiloja ja siten helpottaa koiran kanssa liikkumista yhteiskunnassa.

Rokottamatonta pentua en halua vielä esitellä aikuisille koirille, joita en tunne. Uusista kontakteista haluan muutenkin mahdollisimman positiivisia kokemuksia, sillä 8-viikkoisena (7-12) koetut tilanteet jäävät koiralle koko loppuelämäksi mieleen ja muovaavat sen luonnetta. Huonot kokemukset, siinä missä hyvätkin, vaikuttavat siihen miten koira myöhemmin suhtautuu uusiin tilanteisiin.

Olen elänyt siinä käsityksessä että Eppu on jotenkin varovainen tai jopa arka. Todellisuus olikin sitten hieman toisenlainen.

Huomasin eläinlääkärikäynnillä (toinen tutustuminen ja punnitus) että Eppu kiinnostui muista koirista ja lähti niitä kohti. Oikein rohkaiseva tilanne. Myös uudet ihmiset saivat nyt reipasta hännän heilutusta. Ihmiset saivat Eppua tervehtiä mutta vieraita koiria en vielä päästä lähelle.

Tästä rohkaistuneina päätimme käydä vierailulla appivanhempieni luona, jossa koiria ymmärretään ja aikuisia kilttejä koiria on kolme kappaletta.

Berninpaimenkoirakavereita

Ensimmäisenä tutustumaan tuli Aada, puolivuotias berninarttu. Aada oli hihnassa, sillä kokoeron takia ei uskallettu päästää tilannetta aivan vallattomaksi. Aada otti tilanteen hienosti ja meni maahan leikkimään Epun kanssa. Eppu paineli rohkeasti Aadan luo ja kävi aina välillä luonani kääntymässä. Leikkihetki sujui hienosti.

6kk:n ikäinen berni Aada oli valtavan kokoinen Eppuun nähden mutta hännät heiluen kaverukset leikkivät.

Seuraavaksi luoksemme tuli Mona. Niinikään berni, ikää 8-vuotta. Eppu meni iloisesti tervehtimään mutta joutui perääntymään Monan ilmoitettua ettei ole halukas leikkimään. Mitään traumaa tilanteesta ei tullut, vain normaalia koirien käytöstä ja arvojärjestyksen toteuttamista.

Kolmas ja suurin kaveri oli Max, parivuotias berni. Se vaikutti pohtivan mikä tämä rääpäle oikein on ja kävi vähän merkkailemassa. Hienosti meni tämäkin kohtaaminen.

Totesimme että meillä on reipas, rohkea pentu, joka on utelias kuten pennut yleensäkin. Ensimmäisten päivien arkuus lienee ollut vain suuren muutoksen aiheuttamaa jännitystä.

Muita pentuja

Myös toisiin pentuihin kannattaa tutustua. Niiden kanssa leikkiessä oppii tärkeitä koiramaisia käyttäytymisiä ja pentujakin toki on monenlaisia ja kaikkeen erilaiseen on hyvä vähän tutustua, ettei myöhemmin pelottaisi.

Seuraavana tiistaina oli taas pentueskarin vuoro. Nyt olikin jo toinen ääni kellossa. Eppu halusi mennä tervehtimään kaikkia koiria, jotka se näki. Vieläkään ei oikein voitu mennä. Osa pennuista oli jopa puolet pienempiä kuin Eppu ja joku jopa erittäin varovainen ja arka, joten katseltiin vain vähän kauempaa häntä heiluen.

On ihanaa nähdä miten pentu kehittyy joka päivä. Vaikuttaa jopa siltä että aina kun se herää päiväuniltaan, on tapahtunut edistystä.

Ihmeellistä!

Sosiaalistaminen – Pentu tutustuu ihmisiin

Koikkereiden kohdalla saa usein kuulla, että sosiaalistamiseen pitää tosissaan panostaa, jotta yhteiskuntakelpoisuutta aikuisena voitaisiin edistää. Koikkerin luonteeseen kuuluu tietynlainen varautuneisuus vieraita ihmisiä ja koiriakin kohtaan.

Melkein kaikki koikkerit, joita itse olen tavannut, ovat tulleet lähelle ja jääneet sitten rapsutettavaksi. Totta on, että yksikään ei ole rynnistänyt suoraan syliini, mutta varautuneiksi useimpia ei ole voinut sanoa.

Hmm.

Sosiaalistaminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että pikkupentu tapaa kaikenlaisia ihmisiä ja koiria jo pienenä. Ja saa siitä hyviä kokemuksia. Tavoitteena on, että koira aikuisena kestää stressaantumatta tai pelkäämättä erilaisia ihmisiä ja heidän koskettelua.

Ihmiset tarvitsevat usein kuitenkin vähän ohjausta jos kyseessä on varautuneempi pentu. Ja muutenkin.

Olen ohjeistanut vierailijat ja pentua tervehtimään haluavat ensin matalaksi ja sitten katsotaan tuleeko Eppu itse vierasta tervehtimään. Koiralta itseltäänhän pitää kysyä, sopiiko tervehtiminen vieraan kanssa. En halua tietenkään pakottaa sitä, jottei tulisi traumoja.

Olemme näin joutuneet myös tuottamaan pettymyksen joitakin kertoja, kun Eppu ei olekaan halunnut mennä tutustumaan. Kuitenkin melkein kaikkia se lähestyi jo ihan pikkuisena.

Miehet ovat olleet ihan oma jännittävä lukunsa. Niinpä sitten olen aina tilaisuuden tullen pyytänyt vieraita miehiä kyykistymään ja antamaan pennulle namin.

Toimii! Ei pelota ja häntä heiluu!

Kävimme Epun kanssa toisen kerran eläinlääkäriasemalla kun se oli 8 viikkoinen. Se tutustui yhteen uuteen hoitajaan joka sai rapsutella sitä kaikessa rauhassa.

Puntarillekin saa istahtaa odotusaulassa. Paino on noussut hienosti, 4kg. (Niin tosiaan, erilaisiin paikkoihinkin tavallaan sosiaalistetaan.)

Kotiin palattuamme saimme yllätysvieraina pari ihmistä, joita Eppu menikin tervehtimään jo aika rohkeasti. Ja jäi sitten vielä kahvipöydän viereen nukkumaan kun ihmiset keskustelivat.

Sosiaalistaminen = tavallista olemista.

Pitääkö pentua komentaa

Olen kuullut usealta taholta, että koikkeri on erittäin herkkä koira, ja että komentaminen tai minkäänlainen kovakätisyys on haitaksi koulutukselle ja suhteen kehittymiselle. Positiivisen kautta oppiminen ja opettaminen on ehdottomasti mieleistäni puuhaa, joten tämä sopiikin mainiosti meille.

Todellisuudessa saattaa kuitenkin tulla tilanteita, joista ei ihan pelkällä kehumisella selviäkään.

Pentu puree

Oli varmastikin ollut jännittävä ja virikkeinen päivä ja siitähän Eppu väsähti. Herättyään sillä oli mahdoton määrä energiaa ja villi ympäriinsä juoksentelu alkoi. Se pureskeli vuorotellen kaikkia lelujaan ja lempilelu hirvi sai taas tuta hurjan painin hampaiden kera.

Istuin mukana lattialla ja Eppu kävi myös minua näykkimään. Sen hampaat ovat todella terävät ja puruvoimaakin alkaa olla jo siksi paljon että pureminen sattuu, oikeasti. Muutaman kerran kiljahdin kuin toiset koiratkin kiljahtavat kun niitä purraan liian lujaa. Ei tehonnut. Lisäsin vähän volyymiä. Ei vaikutusta.

Lopetin leikin kesken muutamaan otteeseen ja palasin aina hetken kuluttua. Sama meininki jatkui. Läpsäytin kerran kädet yhteen. Siihen loppui leikki. Eppu meni vakavan näköiseksi ja pysähtyi. Se pelästyi todella muttei kiljunut kuitenkaan. Se paineli tuttuun nurkkaansa ja käänsi katseenkin pois minusta.

Oli taas tosi surkea olo. Opin välittömästi että leikin lopettaminen lienee kuitenkin tämän yksilön kohdalla se järkevin tapa toimia. Kävin rapsuttelemassa hetken päästä, tarjosin namia ja rapsuttelin vielä.

Harmitti. Pennullahan pitäisi olla aina kivaa minun luonani. Onneksi oltiin ostettu Peten koiratarvikkeesta nameja, jotka tuntuvat oleva ihan huippujuttu. Näiden avulla käytiin sitten jonkin ajan kuluttua myös pihalla pissalla ja kaikki vaikutti olevan taas kuten ennenkin.

Omaa malttia pitää muistaa käyttää.

Pureminen kuitenkin jatkui. Voimaa pennulle tulee koko ajan lisää joten se on todella tylsä tapa. Kaikki jaksavat muistuttaa, että pentu puree, niin se vain on, ja että pureminen kyllä jossain vaiheessa loppuu. Niinpä niin, ei paljoa lohduta.

Kun Eppu oli ollut meillä kolmisen viikkoa, oli se jo alkanut näyttää luonnettaan. Pureminen oli todella hurjaa silloin kun se oli riehumispäällä.

Nyt testasin täydellistä jähmettymistä. Namikädet (eli pureskeltavat sormet) menivät piiloon ja pää kääntyi pois jos pureminen alkoi. Eppu hämmentyi ja pysähtyi itsekin. Sen jälkeen se alkoi tehdä jotain muuta. Tämä voisikin toimia meillä.

Selvitä syy hyökkäilyyn

Tietääkseen miten puremista kannattaa alkaa käsitellä, pitäisi selvittää mistä pureminen ja hyökkäily milloinkin johtuu. Roduilla on lisäksi temperamentissa paljonkin eroja, ja niin on myös yksilöillä.

Meillä on vilkas pentu. Sen puremishyökkäykset voisi jakaa kahteen erilaiseen tilanteeseen. Toinen on se villiintymisvaihde, jolloin virtaa on vähän liikaa ja sitä pitää purkaa johonkin. Toinen tilanne on, kun pentu on yliväsynyt muttei osaa rauhoittua nukkumaan.

Näyttäisi siltä että useimmiten hyökkäilytilanteessa on kyse jälkimmäisestä, jolloin pentu ihmislasten kaltaisesti ei malta mennä nukkumaan vaan riehuu päättömästi.

Rauhoittumisharjoituksia

Jokaiselle koiralle on omat tapansa rauhoittamiseen. Osalle toimii luu rauhoittavana. Eppu saattaa viskellä luuta niin että villiintyy entisestään. Kongi on joillekin koirille mainio väline. Tahmeaa syötävää haastavassa pakkauksessa väsyttää monet. Eppu kyllästyy kongiin parissa minuutissa.

Meillä on parhaiten toiminut syliin ottaminen. Kun Epun ottaa syliin siten että sen leuka ja pää lepäävät toisen käsivarteni päällä, se rauhoittuu. Jos Eppu illalla aloittaa päättömän koheltamisen, otan sen syliin ja pysähdyn tällä tavalla sitä silittelemään joksikin aikaa.

Ei auta komennella jos pentu ei vaan osaa rauhoittua. Silloin on paras hoitaa koira unten maille.

Pentujen esikoulu

Olen tehnyt Epun kanssa jonkin verran töitä nimen oppimisen kanssa sekä luoksetulon kanssa siten, että kun Eppu katsoo minuun = kiinnostuu minusta, sanon sen nimen ja kehun. Tämä lisää myös kontaktia, jota koira kohta mielihyvän tuottamisen takia ottaa jo itsekin.

Olen huomannut että teemme tämän kontaktin ilmeisesti aina jotenkin samoissa paikoissa, sillä Eppu alkoi hakeutua kotipihassa tiettyihin paikkoihin ja jää sitten odottamaan viestiäni. Tämän jälkeen se rynnistää kohti ja tulee luokse. Vauhdissa ollessaan se kuulee sanan ”tule”. Olenkin viime kerrat pyrkinyt vaihtamaan ainakin omaa paikkaani, etteivät nimi ja luoksetulokutsu yhdistyisi vain tiettyihin paikkoihin

Pentukouluun

Olen lukenut monestakin tahosta, joka järjestää pennuille esikoulua lähistöllä. Googlaamalla löytää kaiken ja tuttujen koiraihmisten kautta saa sitten vielä suosituksiakin. Meille eskari osui ensimmäiselle tiistaille. Lähellä oleva koirankouluttaja järjestää joka tiistai pentujen eskaria, johon voi ilmoittautua yksittäisille tunneille. Tämähän sopi meille vallan mainiosti.

Tässä juuri on se paikka jossa on hyvä odotella koska kuulee nimensä.

Pentueskari oli alkuun jännittävä paikka. Oli monta erinäköistä koiraa ja osa piti myös meteliä. Lisäksi oli vielä vieraita ihmisiä. Aluksi Eppu jähmettyi syliini (eikä se edes muuten tykkää sylissä olla) mutta rentoutui kun tehtiin rentoutusharjoitus, jossa koira lepäsi sylissä ja sitä siliteltiin ja puhuttiin rauhoittavasti.

Kun pennut olivat rauhoittuneet, osa enemmän osa ei niin paljon, otettiin namit esiin ja pyrittiin saamaan pentu seuraamaan namikättä pari askelta kerrallaan. Eppu ei oikein uskaltanut lähteä liikkeelle alkuun, joka puolelta kuului ääniä ja vielä vähän jännitti. Kun sitten me omistajat saimme jo nousta istuma-asennosta vähän korkeammalle jatkamaan samaa alkoi homma luistaa ja tajusin että eihän me tuollaista istumaharjoitusta oltu koskaan tehtykään vaan Eppu on ollut vapaana ja liikuskellut aina jopa muutaman metrin päähän minusta. Nyt alkoi namikäden seuraaminen sujua ihan hyvin. Olihan pentu toki ollut myös ilman ruokaa jo jonkin aikaa, mikä on hyvä harjoituksen onnistumisen sekä automatkan kannalta.

Luoksetuloharjoitus

Seuraavaksi harjoiteltiin hihnassa luoksetuloa. Omistaja piti löysää hihnaa pois pennun jaloista ja meni seisomaan pentua vastapäätä. Namia pidettiin riittävän alhaalla, jotta pentu ei ala pomppia. Samalla kun se lähti liikkeelle, sanottiin ”tule” tai minkä kukakin valitsi luoksetulosanaksi. Tässä kohtaa oli tärkeää kehua hirvittävästi namin lisäksi, sillä ikuisuuksia ei voi aina antaa namia kun koira tulee luokse, se häivytetään jossain vaiheessa pois ainakin osittain. ”Kehubileet” kaikuivat salissa sieltä täältä. Oli ihana kuulla miten iloisesti kaikki kehuivat pentujaan kun ne onnistuivat.

Kaulapanta kutittaa niin hirveästi ettei kävelystä tahdo tulla mitään, ellei ole kunnon hämäystä.

Hihnakävely

Seuraavaksi harjoiteltiin hihnakävelyä. Tämä oli jo minullekin jännittävää. Eihän me olla kävelty hihnassa juuri lainkaan. Lähinnä ollaan totuteltu vähän kaulapantaan ja hihnan kanssa on oltu etupihalla vähän haistelemassa. Kuitenkin kun namit olivat riittävän houkuttavia, meni hihnakävely erittäin hienosti, eikä edes kaulapanta häirinnyt niin hirveästi vaan Eppu keskittyi hienosti namiinsa. Namia pidettiin taas alhaalla säären kohdalla, jotta koira ei hypi ja poukkoile. Parin kolmen askeleen välein kehuttiin ja annettiin nami. Iloisen näköistä menoa meillä oli.

Lopuksi vielä kysäisin miten kannattaa toimia että saadaan Epun ja mieheni kontakti paremmaksi. Kouluttaja ehdotti, että mies ottaisi joksikin päiväksi tai päiviksi kokonaan hoitaakseen ruokailut ja pissatukset, kyllä se kontakti sieltä tulee. Pohdin vielä ääneen, että Eppu vaikuttaa kovin varovaiselta, mutta kouluttaja sanoi että ei huolta. Eppu oli oikein reipas ensikertalainen. Kyllä oli ylpeä olo!

Pentu eläinlääkärissä

Eppu on osoittautunut aika varovaiseksi. Se on myös selvästi herkkä ja tarvittaessa erittäin dramaattinen. Karmivaa kiljumista saattaa tapahtua tilanteissa jotka se kuvittelee johtavan johonkin vaaralliseen. Osa pennuista ilmeisesti vain on sellaisia. Nyt kun koti alkaa tuntua suhteellisen turvalliselta paikalta, ajattelin että kannattaa lähteä tutustumaan erilaisiin paikkoihin.

Eppu on ollut nyt meillä kolme kokonaista päivää, yhden illan ja tästäkin päivästä jo puolet. Jotta sitä aikuisenakin voisi viedä erilaisiin paikkoihin ilman suurempaa dramatiikkaa, pitää totuttelu aloittaa ajoissa. Yksi tärkeistä paikoista on eläinlääkäriasema.

Tänään ajelin Epun kanssa läheiselle asemalle, jonne pikkupennut ovat tervetulleita tutustumiskäynneille. Eppu oli juuri leikkinyt ja hieman jo väsynytkin. Kannoin sen autosta asemalle, jossa vastaanoton hoitaja tulikin iloisesti sitä tervehtimään.

Eppu sai rauhassa haistella hoitajan sormia ja kummastella miten hänelläkin oli samoja nameja kuin emännällä. Eppu houkuteltiin vaa’alle, jolla todettiin, että paino on noussut mukavasti. Neljän päivän aikana on tullut 300g lisää eli Eppu painaa jo 3,6kg.

Toinen hoitaja tuli paikalle vähän rivakasti ja tarttui Eppuun sen mielestä hiukan liian rivakasti, jolloin se pelästyi taas kiljuen. Emännän sylissä ollen ja samaiselta hoitajalta rapsutuksia saaden tilanne tasaantui. Oltiin ajateltu, että joku saisi harjoitustutkia Epun mutta jätettiin tuo sitten seuraavaan kertaan ettei tarvitse toista kertaa pelästyä. Siru kuitenkin tarkistettiin. Pieni piippaus havahdutti Epun mutta siitä ei sen suurempaa meteliä pidetty.

Pari aikuista isoa koiraa näkyi kauempaa, niitä Eppu katseli etäältä muttei oikeastaan regoinut niihin muuten kuin seuraamalla mitä ne tekisivät. Onneksi odotustila on suuri niin etäisyys voitiin pitää pennulle sopivana eikä sen suurempia traumoja tullut. Rauhallisia kavereita ne muut toki olivat joten se siitä.

Lisäksi kävi asiakkaita ilman koiraa. He ihastelivat Eppua ja kävivät antamassa ”hajunäytteen” sille käsillään. Aika kivoja kokemuksia kun lisäksi saa nameja kaikesta uudesta jota haistaa.

Kokemus oli lopulta hyvä, sillä paljon tavallisia kohtaamisia tuli, uusia hajuja, erilainen paikka, koiria ja ihmisiä. Harmituksena vierailussa oli kaulapanta, johon totutteleminen on vielä kesken. Panta kuitenkin aina välillä unohtuu kun leikkii tai haistelee mielenkiintoisia paikkoja.

Tänne tullaan pian uudestaan!

Pennun matkustaminen autossa

Vaikka Epun kotiintulo käsittikin yli 300km autoilua, tuntui parhaalta aloittaa totuttelu oikeaan automatkailuun vähän pienemmällä skaalalla. Luovutusmatkalla Eppu matkasi sylissäni ja se ei jatkon kannalta ole järkevä tai turvallinen paikka koiralle. Haluamme totuttaa Epun sekä kuljetuskoppaan auton takaosassa sekä turvavaljaisiin takapenkillä.

Kuljetuskoppa on toiminut Epulla pesäkolona keittiön nurkassa. Sieltä löytyy mm kasvattajalta saatu karva, jossa on tuttu haju. Sekä karva, että pesämäinen koppa tuntuvat olevan sille päivänokosilla kiva ratkaisu. Päivisin olen itse ollut paljon keittiössä, joten Eppukin on valinnut ottaa päikkärinsä siellä. Näin koppa on tullut sille hyvin tutuksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Tänään siirsimme kopan auton takaosaan, käänsimme takapenkit niin että näköyhteys pentuun säilyi. Eppu laitettiin koppaan, minne hän ihan rauhallisesti kömpi ja jäi istumaan ja ihmettelemään miksi luukku nyt on kiinni. Teimme vain muutaman kilometrin matkan keskustan kirjastolle ja takaisin. Matkan aikana Eppu haki hiukan asentoa ja taisi vinkaista pari kertaa mutta muuten matka meni erittäin mallikkaasti. Eppu oli juuri riehunut pitkät tovit joten se oli aika väsynyt. Kotiin kun päästiin, se nukahti tapansa mukaisesti keittiöön.

Seuraavana päivänä tehtiinkin sitten pidempi reissu mutta samalla varmuudella Eppu selviytyi tästäkin automatkasta. Ei pahoinvointia eikä levottomuutta. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä että autoiluun totuttaminen on Epun kanssa aika helppoa. Aina kun päästään perille, vahvistan vielä positiivista kokemusta kehuilla, nameilla ja kivalla tekemisellä. Mukana kopassa Epulla on kasvattajalta saatu karva ja toinen lempileluista, matonkuteesta punottu narulelu. Se toimii kopassa turvana ja perillä kivana leluna. Tästä on hyvä jatkaa muihin harjoituksiin ja harrastuksiin.

Pentu ja yöunet

Koiranpennun on tärkeä saada nukkua kun sitä nukuttaa. Hurjat leikit voivat Epulla kestää vartin. Tämän jälkeen se kuukahtaa johonkin nurkkaan nukkumaan ja saattaa hyvinkin nukkua pari tuntia. Sen jälkeen on hyvä käydä välittömästi ulkona pissalla. Sitten taas touhutaan hetki, ja nukutaan jälleen. Olen tehnyt pieniä harjoituksia aina villeimpien leikkien loppupuolella. Esimerkiksi kehon tutkimista. Tarkoituksenmukaista on kuitenkin, että Eppu jossain vaiheessa oppisi päivärytmimme.

Eppu ei todellakaan nuku täysiä yöunia, vaan herää yöllä tarpeille ja leikkimäänkin. Kaksi ensimmäistä yötä se herätti meidät riehumisella. Kolmanneksi yöksi päätimme, ettemme mitenkään reagoi riehumiseen, vaan jos heräisimme, esittäisimme nukkuvaa. Näin toivomme Epun oppivan, että yöllä ollaan hiljaa ja nukutaan, rauhoitutaan. Koska itse olen herkempi Epun kitinälle päätimme, että laitan yöksi korvatulpat. Mieheni voisi sitten reagoida jos jokin tuntuisi olevan vakavasti pielessä. Nukuin koko yön ja aamulla löysin Epun sänkyni vieressä olevasta pedistään nukkumasta. Mikä ihana jälleennäkeminen olikaan kun se heräsi ja olin vieressä. Silittelin ja kehuin. Sitten kipaistiin ulos pissalle ja sen jälkeen aamuruualle. Mieheni kertoi että jotain vilinää oli yön aikana ollut muttei suurempaa.

Tarpeitaan pentu tekee toki yön aikana. Se ei vielä pysty pidättämään juuri lainkaan. Eppu ei tänä yönä juurikaan osunut paperille. Pitää vaan varoa mihin aamulla astuu. Onneksi Epulla ei ole ollut muuton ja jännityksen takia löysä vatsa vaan pötkylät on helppo poimia lattialta.

Mitä pennun kanssa harjoitellaan

Olen saanut ohjeeksi harjoitella arkisia asioita jo pienestä asti. Silittelyn ohessa olen käynyt läpi koko pennun, kosketellut sitä joka paikkaan samalla rauhallisesti kehuen. Hampaitaan se minuun välillä kokeilee mutta pieni kiljahdus liian kovasta tarttumisesta saa sen lopettamaan ja nuolemaan, jolloin taas kehutaan. Valtavan kovia ääniä en halua käyttää vaan olen kokeillut mikä on riittävä voimakkuus.

Epun kynnet ovat jo aika pitkät ja kuluvat todella huonosti pehmeällä nurmella. Ne pitää siis kohta leikata. Koska Eppu reagoi tassuasiaan niin voimakkaasti, päätin edetä kynsisaksien kanssa kuten Kaimio kirjassaan opettaa. Olimme rapsutelleet vähän aikaa leikkimisen jälkeen ja Eppu oli rento ja heittäytynyt lattialle selälleen. Otin kynsisakset ja näytin niitä sille. Sen jälkeen koskin kynsisaksilla varpaita. Ei draamaa, vaikka se kyllä kääntyi katsomaan että mitäs meinaat. Tätä lienee syytä toistella muutamia kertoja ennen varsinaista leikkaamista. Tuntuu paremmalta aloittaa totuttelu ajoissa ja pikkuhiljaa.

Pantaa Eppu käytti jo kotimatkalla, mutta kotona sitä ei ole tarvittu. Ensimmäinen päivä oli uusien asioiden kanssa jo riittävän jännittävä joten panta otettiin esille vasta toisena päivänä. Harjoituspannassa on ikävästi napsahtava klipsukiinnitys, mutta äänen saa vaimennettua kun kiinnittää varovasti. Ääni kuuluu ihan korvien takaa, joten ajattelin, että on järkevää vähän vaimentaa sitä. Panta oli Epun mielestä kamala. Se kutittaa ja siitä pitäisi päästä mahdollisimman pian eroon. Kiljumaan se ei kuitenkaan ryhtynyt. Leikitin Eppua hetken panta kaulassa ja otin sen sitten pois.

Oman nimen opettelu on kontaktin takia erittäin tärkeää. Olen tehnyt niin, että kun pentu syystä tai toisesta katsoo minuun, sanon ”Eppu” ja kehun kovasti. Se ryntää usein minua kohti hurjalla vauhdilla. Kun se on kovassa vauhdissa tulossa luokseni, olen sanonut ”tule”. Jospa se näistä ehdollistuisi. Komentoina eivät nämä tietenkään vielä toimi mutta edistänevät jatkossa harjoittelua.

Luoksetulo on joka tapauksessa turvallisuudenkin takia äärettömän tärkeä taito. Kasvattajan ohjeen mukaan sen harjoittelu onkin hyvä aloittaa heti kun omaan kotiin tullaan. Juttelen Epulle yleensäkin paljon. Koirat kuuntelevat ja oppivat emäntiensä ja isäntiensä elekieltä ja puhetta kaiken aikaa.

Naksutinta suositellaan opetustilanteisiin, mutta naksuttimen käyttökin pitää opetella ihan erikseen. Naksuttimen (klikkerin) ideana on osoittaa koiralle tarkka hetki jolloin se toimii toivotulla tavalla. Namit tulevat yleensä kuitenkin vähän liian myöhään optimaaliseen verrattuna.

Testasin naksuttimia jo kaupassa, sillä osassa naksuttimia on hirvittävä ääni, eikä todellakaan ole tarkoituksenmukaista, että pentu sitä pelästyy. Valitsin vaimeimman. Kokeilin naksautusta muutaman kerran Epun kanssa niin, että naksutin on selkäni takana, jolloin ääni on vielä vaimeampi. Se ei sitä pelästynyt joten voin alkaa harjoitella hankkimani naksuttimen kanssa kun on ensin vähän kotiuduttu.

Naksutinkoulutuksia tarjoilee netissä monikin taho. Tässä muutama esimerkki koulutuksista. Sivuilta löytyy toki monenlaista koulutukseen liittyvää.
Ilomme.fi
Koirakoulu.fi
Koirakoulukompassi.com

Pentu pelästyy

Olen kuullut herkistä pennuista ja siitä että pennut voivat olla todella säikkyjä. Mitenkään en ollut varautunut ensimmäisen kokonaisen päivän illan dramatiikkaan.

Koko päivä muutoin oli mennyt oikein mallikkaasti. Eppu söi aika vähän, mutta tämä laitettiin uutuuden piikkiin. Se ei oikein malttanut syödä, eikä sillä ollut ketään kilpailijaakaan, joten ruokaa voi närppiä vähän kerrallaan. Pohdimme mieheni kanssa että lienee järkevää kuitenkin opetella ruokarytmi kunnolla. Sovimme että ensimmäisen päivän annamme ruokien olla esillä, mutta jos närppiminen jatkuu, otamme jatkossa ruuan pois ja annamme sitten seuraavalla ruokintakerralla uuden annoksen.

Tarpeita tehtiin pääsääntöisesti ulkona mutta jonkun kerran myös sisällä. Epun aluetta kotona on keittiö ja eteinen, sekä yöllä makuuhuone. Se on valinnut keittiön lempipaikakseen ja sinne erikseen tuodun maton sanomalehtineen vessaksi. Sanomalehdet jätettiin siihen ja seuraavana päivänä huomasimmekin, että se osaa sinne hakeutua. Muista varmuuspaikoista keräsimme matot pois. Aika mukavasti tarpeiden teko ulos onnistui, kun lähti ajoissa kunnon tirsojen, syömisen ja leikkimisen jälkeen ulos. Kannoin sen ulos nurmikolle ja kehuin kovasti kun hommaa hoidettiin.

Eppu on luottavainen pentu ja antaa rapsutella ja kosketella itseään siinä ohessa kaikkialta. Hellittelyn yhteydessä katsoin korviin ja koskin sormella sisäpintaa. Tein feikkiputsauksen siis koskematta korvakäytävään. Katsoin suuhun ja nostin suupieliä sanoen ”hampaat”. Silittelin joka puolelta, hännän alta, tassuista päästä jne. Kaikki sujui mainiosti ja meillä oli kivaa. Tekisin hoitamisharjoituksia alussa päivittäin ja jatkossakin vähintään viikoittain, jotta hoitotoimet sitten jatkossa sujuisivat paremmin ja eläinlääkärikäynnit ja mahdolliset näyttelytkin menisivät ilman sen suurempaa draamaa.

Huomasin, että Epulla oli anturoiden välisissä tassukarvoissa möhnää, ehkä pihkaa. Aioin nypätä sen varovasti pois mutta ilmeisesti se oli sen verran tiukassa, että nipisti pahasti. Huuto oli kauhea! Eppu huusi kuin viimeistä päivää, pitkään. Sain sen pidettyä sylissä mutta huutoa tuntui jatkuvan ikuisuuden. Ehdimme luulla, että siltä nyrjähti nivel tai jotain vieläkin vakavampaa. Kun se oli sylissäni rauhoittunut, päästin sen sisällä vapaaksi. Se paineli nurkkaan ”piiloon”. Sieltä saimme sen vaivoin houkuteltua pois ja totesimme että se liikkuu hyvin. Fyysisesti ei ollut siis mitään hätää. Mieheni halusi vielä tarkistaa asian ja koitti ottaa Epun syliin, josta seurasi toinen kiljuntaepisodi.

Olimme kauhuissamme. Menikö luottamus heti ensimmäisenä päivänä? Olo oli todella surkea. Nyt pentu on vieraassa paikassa ja pelkää. Soitin kasvattajalle ja kerroin mitä on tapahtunut. Hän rauhoitti minua ohjeistamalla juttelemaan Epulle normaalisti niin se huomaa ettei tapahtuneessa mitään ihmeellistä ollut. Hän muistutti myös että vastaavanlainen kiljunta oli tullut eläinlääkärin tutkimisesta. Sirutus ei sitä vastoin ollut aiheuttanut mitään reaktiota. Herkkä ja hieman dramaattinen koira meillä taitaa olla.

Otin kontaktia jauhelihanokareella ja juttelin iloisella mutta rauhallisella äänellä. Ei kelvannut liha. Jätin tilanteen taas vähäksi aikaa. Hetken päästä mieheni kävi kokeilemassa ja sai silittää Eppua ilman että se pakeni. Kokeilin itse uudestaan hiukan myöhemmin. Nyt onnistui. Sain myös hiukan rapsuttaa korvan takaa. Illalla Eppu tuli petiinsä sänkyni vierellä ja sain silittää sitä oikein kunnolla. Se rauhoittui nukkumaan.

Pennun ensimmäinen yö uudessa kodissa

Kyllähän siitä varoitettiin, että ensimmäisenä yönä ei sitten kukaan nuku. No pentu kyllä nukkui, yhtä riehumisepisodia lukuun ottamatta.

Olin saanut ohjeet laittaa pennun peti omani lähelle, jotta voin laittaa käden rauhallisesti sen viereen jos tulee ikävä ja pentu kitisee. Eppu oli jo nukahtanut ilmeisesti ”yöunilleen” keittiön nurkkaan, mutta havahtui kun kävin katsomassa. Käytiin sitten vielä pissalla, jonka jälkeen nostin sen petiin. Silittelin siinä rauhallisesti kunnes se tuntui nukahtavan. Itse en osannut nukahtaa. Olin huolissani seuraavista asioista: onko pennulla ikävä, söiköhän se nyt tarpeeksi, mitä jos sille tulee pissahätä, käykö paperilla, milloin se herää?

Kahden maissa säpsähdin kun mieheni lähti sängystä ja paineli keittiöön. Eppu piti jöötä leluilleen ja oli komentanut niitä huolellisesti. Kokeiltiin vielä käydä pissallakin mutta nyt oli riehuntavaihde päällä. Hurjaa hännänheilutusta ja hyökkäyksiä meitä kohti. Pentu palautettiin taas petiin, jossa silittelin sen uneen.

Aamulla heräsin aikaisin, eikä Eppua näkynyt missään. Etsin kaikki paikat jossa se oli eilen pötkötellyt. Ei missään. Ehdin jo hiukan huolestua mutta meillä ei ole kovin paljon piiloja minne mennä. Sängyn alta se sitten löytyi. Tämä kaveri ei välitä pehmeästä pedistä, vaan makoilee viileällä lattialla mieluummin. Huomenta vaan maailma! Mitäköhän tänään tehdään?

Päivän aikana on oleskeltu rauhassa omaan kotiin tutustuen. Pihalle mentiin heti nukkumisen tai riehumisen jälkeen. Eilinen pitkä automatka lienee syynä siihen että tämän päivän aikana on nukuttu pitkiä päikkäreitä ja riehumista on ollut vähemmän. Tarpeet on tehty lähinnä ulos paria emännän mokaa lukuunottamatta. Pentu tosiaan pissaa välillä hyvinkin nopeasti herättyään. Ei, et ehdi ensin kaataa kahvia kuppiin. Paperillekin osuttiin kun ensimmäisen vahingon jälkeen paperi asetettiin samaan paikaan. Pentu haistaa vanhan pissan (vaikka sitä pois pestiinkin) ja tekee mielellään seuraavan samaan kohtaan. Sama toimii myös ulkona.

Pihalla on kaikenmoista mielenkiintoista. Kovasti pentua saa vahtia, sillä se todella maistaa kaikkea. Kiviä, heiniä, apiloita, terassilautaa, tikkuja, polkupyörää, sammalta. Toimin kuitenkin siten, että pentu ennemminkin seuraisi minua pihalla, kuin että itse juoksisin perässä, paitsi turvatoimia vaativissa tilanteissa. Vinkiksi kasvattajalta, ja muiltakin, olen saanut, että alussa on hyvä jollain lailla palkita pentua aina kun se ryntää luokse. Näin tein ja tuntuu toimivan. Eppu ottaa hurjan spurtin luokseni kun saan sen huomion kiinnitettyä sopivassa kohtaa. Sopiva kohta on silloin kun sen huomio ei ole täysin kiinnittynyt mihinkään erityiseen. Tähän tapahtumaan olen liittänyt Eppu-nimen ja Tule-vihjesanan (aina kun muistan), jotta ehdollistuminen voisi alkaa.