Näyttelyyn valmistautumista

Eppu seisoo jo aika hienosti komeassa asennossa

Olimme jo alusta asti sitä mieltä, että voisimme käyttää Eppua näyttelyssä. Aloitimme kevyen harjoittelun jo aikaisin.

Näyttelyssä pitää osata muutamia asioita kuten kauniisti ravaaminen ohjaajan vierellä, häiriöistä välittämättä sekä ventovieraan ihmisen, eli tuomarin tuijottelu ja käsittely.

Näyttelyssä häiriötä aiheuttavat nuorelle koiralle ensinnäkin toiset koirat. Niitä on todella paljon, moni on aivan liian lähellä ja äänekkäitä. Lisäksi eri näköiset ja kokoiset koirat voivat hämmentää ja pelottaa pentua.

Toinen häiriötekijä ovat ihmiset, joita niin ikään on todella paljon. Osa koskettelee koiraa, jopa luvatta. Kaikki sosiaaliset kontaktit tulevat näyttelyiden yhteydessä koiran näkökulmasta aivan liian lähelle.

Siedätystä tarvitaan paljon.

Kolmas häiriötekijä on muu meteli: kovaäänisistä tulee kuulutuksia, musiikki soi ja talviaikaan näyttelyiden ollessa sisätiloissa, hallissa kaikuu.

Siedätystä siedätystä.

Sain jo ihan alkuvaiheessa vihjeen opettaa ensin ”seiso”-käsky ennen ”istu”-käskyä. Istumisen oppii kuulemma jokainen koira jossain vaiheessa, mutta seisomaan oppiminen käskystä onkin hankalampaa, siinähän ei varsinaisesti tehdä mitään.

Koikkerit tutkitaan usein näyttelyssä pöydällä, joten pöydällä seisottamistakin harjoitellaan. Varmastikin olisi hyvä käyttää koiraa pöydällä joka päivä, mutta eipä se käytännössä ole aivan niin toteutunut.

Koirakoulut järjestävät näyttelyharjoituksia sekä pennuille, muuten uusille näyttelyihin haluaville, sekä kehäkonkareille. Vaihtoehtoja löytyy kurssikokonaisuuksista drive-in vaihtoehtoihin.

Suosittelen.

Kursseilla saa arvokkaita vinkkejä ja ”häiriötkin” samalla kertaa. Koira pääsee kurssilla melkein kuin vahingossa totuttelemaan näyttelytilanteisiin ja parhaassa tapauksessa nautiskelee vain hälinästä ja nameista, joita kurssilla runsaasti koiralle tarjotaan.

Ja taas on koiralla kivaa. Jopa niin kivaa että loppupäivä saattaa mennä ihan vaan nukkuessa.

Näyttelyharjoitusten jälkeen Eppu simahtaa yhteen lempipaikoistaan olohuoneessa.

Hihnassa käveleminen

Hihnaharjoittelun ohjeita löytyy eri oppaista laidasta laitaan.

Olen ollut sen ohjeen kannalla, että pysähdytään heti, jos pentu vetää. Matka ei yksinkertaisesti jatku jos hihna kiristyy ja jatkuu heti kun koira itse löysää hihnaa. Osa vielä ohjeistaa nykäisemään hihnasta kun koira vetää. Jälkimmäinen ohje ei tunnu kivalta.

Eppuhan kiskoo hihnassa aivan mahdottomasti. Ja joka suuntaan.

Olen pysäyttänyt matkan aina kun Eppu vetää. Siitä seurauksena on, että Eppu turhautuu, vinkuu, istahtaa, jolloin hihna löystyy ja matka jatkuu. Mitä Eppu tästä sitten oppii?

Että matka jatkuu kun istuu?

Että matka jatkuu jos vinkuu?

Enpä tiedä, mutta vetäminen jatkuu täysin samanlaisena mutta vetreämmin voimin. Eppu painaa nyt nelikuisena jo yhdeksän kiloa ja neliveto päällä se on tosi vahva. Tietää haasteita Epun kropalle ja minun kädelleni.

Lisäksi olemme onnistuneet sosiaalistamaan Epun niin, että se tykkää kovasti kaikista ihmisistä. Eli jokaisen vastaantulevan ihmisen kohdalla se vetää hurjasti, varsinkin jos henkilö katsoo siihen. Ja kukapa nyt ei suloista pentua huomioisi.

Koiran näkökulmasta vetäminen on kannattavaa, mikäli siitä seuraa palkkio. Palkkio taas koiran näkökulmasta voi olla esimerkiksi vastaantulleen ihmisen rapsutus tai katse tai vaikkapa maassa olevan kävyn saavuttaminen. Jos siis vetämällä saavuttaa asioita, jatkuu vetäminen vuorenvarmasti myöhemminkin.

Aina ei varmastikaan olla pystytty vetämällä tavoiteltavien asioiden saavuttamista välttämään.

Turhautuminen on varmastikin paras sana kuvaamaan tunnettani.

Muutaman kerran rauhallisemmissa paikoissa olemme onnistuneet hihnakävelyssä siten, että mukana on ollut herkuista parhaimmat, keitetty kanansydän tai nakkipalat.

Todellakin esimerkillistä hihnakävelyä, eikä mikään häiritse keskittymistä.

Pohditaanpa vielä.

Loistavat herkut = hyvin menee

Kaikki muut keinot = kiskomista lähestulkoon kuristumiseen asti

Edistymistä ei tapahdu.

Yhtäkkiä mieleeni muistui Tuire Kaimion kirjasta: Jos opettelu näyttää junnaavan paikallaan tai menevän takapakkia, palaa harjoittelussa aiempaan vaiheeseen. Palasin mielessäni taaksepäin hihnaharjoittelussa.

Melkein punastuin huomatessani ettemme ole koskaan harjoitelleet hihnakävelyä kaikkein tavallisimmassa ja turvallisimmassa ympäristössä, kotona.

Voi hyvänen aika!

Pihalle hihnan kanssa. Ja voi mitä onnistumisen tunteita! Hihnakävely sujui loistavasti perusnameilla. Tämän jälkeen myös vapaana Eppu tuntuu tulevan vasemmalle puolelleni ja katsovan minua kysyvästi: ”tässäkö pitää kulkea?” ”Juuri siinä muruseni, hieno koira!”

Meillä on oikeasti nokkela, oppiva koira. Kun vaan itse huomaisi käyttää oikeita keinoja sen opettamiseen

Vilkas pentu

Eppu on kovin vilkas. Jos se ei nuku, sillä on yleensä täysi vauhti päällä.

Tällaista iloista ja leikkisää pentua on kiva seurata kun se ulkona riekkuu ja saa hepuleita. Liika on liikaa kuitenkin leikkimisessäkin.

Välillä täytyy tietysti saada purkaa energiaa ihan vaan juoksemalla ja sekoilemalla. Olemme kuitenkin yleensä jossain vaiheessa aina rauhoitelleet pentua, ettei menisi ihan överiksi ja tulisi vammoja.

Kuitenkin sitten kävi niin, että vähän ennen Epun 4-kk syntymäpäivää alkoi näyttää huolestuttavalta. Eppu ei hyppinyt ja vingahti tietyissä tilanteissa. Ulkona ollessaan se lähinnä käveli.

Jotain on vialla jos tämä pentu ei pompi ja riehu.

Palloleikit saavat nyt hetken olla tauolla.

Pyysimme lääkäriä tehosterokotuksen yhteydessä hiukan tutkimaan Epun jalkoja. Hän sanoi ettei tilanne vaikuttaisi huolestuttavalta, mutta koiraa kannattaa seurata ja varata sitten aika ortopedille, jos se ei ala vilkastua.

Varasimme ajan, kun mieheni seuraavana aamuna huomasi että Eppu ei mielellään varaa toiselle takajalalle.

Olimme molemmat töissä ja aikoja ei oikein tahtonut iltapäivälle olla. Soitin kaikki paikalliset eläinlääkäriasemat läpi ja kerroin ongelmamme. Hoitajat arvelivat ettei kuitenkaan kyse aivan päivystyksellisestä asiasta ole ja että kyllä varmaankin voitte odottaakin päivän tai kaksi. Ei tuntunut kuitenkaan oikein kivalta vaihtoehdolta, sillä pelotti, että Epulla on kovasti kipuja.

Lopulta sitten saimme molemmat järjestettyä työmme niin, että pääsimme lähtemään aiemmin ja niin sitten mentiin koko perheen voimin lääkärille.

Ortopedi tutki Epun ja totesi ettei mitään vakavampaa ole löydettävissä luustosta tai nivelistä. Oikea takajalka oli hiukan jäykkä mutta sitä hiukan liikutellessa sekin siitä vähän rentoutui.

Saimme ohjeeksi rauhoittaa leikkimistä, riehumista ja hyppyjä pitäisi välttää ja kipulääkettä syöttää kaksi viikkoa.

Onkin todella jännittävää nähdä miten pidämme Epun rauhallisena jos kivut kaikkoavat.

Kertomuksensa loppuun lääkäri oli kirjannut vielä: Pikaista paranemista reippaalle Epulle!

Tuntuipa kivalta.

Mieli rauhoittui ja opimme, että todellakin tämän erittäin vilkkaan kaverin kanssa on syytä harjoittaa rauhoittavia leikkejä, aina.

Sisäsiistiksi oppiminen

Apua! Sehän pissaa mihin sattuu!

Aivan näin hurja ei tosin meidän tilanteemme ole ollut. Ainakaan ihan koko aikaa.

Koiranpentu ei pysty pidättämään luovutusikäisenä juuri ollenkaan. Se kuitenkin on sen verran siisti, ettei ihan pesäänsä pissaa.

Jo kasvattajan luona pentulaatikossa, pennut usein tottuvat sanomalehteen jalkojensa alla, kun käyvät tarpeillaan. Kesäpennut viedään myös ulos totuttelemaan nurmikkoon.

Näitä sitten vaan hyödyntämään.

Rajasimme koiraporteilla asuntomme niin, ettei Eppu menisi aivan pyörälle päästään eri huoneista. Pari huonetta riittää myös temmellyskentäksi alussa.

Laitoimme papereita alkuun useampaan paikkaan, jotta tarpeilla käynti voisi tapahtua nopeasti ja osuisi useimmiten paperille.

Heti kun huomasimme Epun käyvän paperilla tarpeillaan, kehuimme kovasti ja sanoimme vihjesanan ”pissa”. Saman tietysti teimme ulkona vain vielä vähän enemmän kehuen.

Tuntuipa hullulta hokea pissaamista.

Olin lomalla Epun ensiajat uudessa kodissaan, joten pystyin myös nopeasti reagoimaan ja viemään pennun pihalle kun oli tarpeiden aika. Tyypillisimmin heti kun se heräsi, heti leikkimisen jälkeen ja heti syömisen jälkeen.

Heti, tarkoittaa aivan välittömästi.

Huomasimme pikkuhiljaa, että Eppu hakeutui tietyille sanomalehdille, jolloin aloimme poistaa niitä muista paikoista.

Pentua tarkkaillessa saa olla valppaana. Eppu oli tottunut pääsemään ulos tietystä ovesta. Huomasimme kohta että se käy lähellä ovea ja silloin on aika toimia.

Isommat tarpeet Eppu on tehnyt jo parin päivän meillä asumisen jälkeen ulos ja osaa pyytää, myös yöllä jos tulee hätä.

Takapakkia

Pissatkin alkoivat mennä aivan mainiosti samalla tavalla, mutta jollain kerralla alkuaikoina, jotain tapahtui kun se oli nurmikolla pissalla. Eppu pelästyi ja juoksi sisään. Tämän jälkeen oli hankalaa, sillä Eppu tuli jopa ulkoa sisään pissatakseen.

Ehkä sitä puraisi muurahainen tai jostain kuului ääni, josta se huolestui ja pissaaminen ulkona alkoi pelottaa.

Sitten vaan yrittämään uudellen alusta. Ulkona notkuttiin välillä kovinkin pitkään, jotta vihdoin päästiin kehumaan ja palkitsemaan. Paperille pissaamiseen ei enää reagoitu, vain ulkona sai hurjat kehut.

Papereita on vieläkin varmuuden vuoksi lattialla nyt kun Eppu on jo 14 viikkoinen, mutta yöt menevät hyvin ilman pissoja sisälle, ja jos yksinolon aika ei veny arkena liian pitkäksi, pärjää se myös päivällä ilman sisäpissoja.

Sitkeydestä palkitaan

Koiruuksien klubi

Kulkeeko tiellä joku meidän ohi?

Googlaamallahan löytyy koirakouluja joka lähtöön. Yksi kurssittaja, jota olen suhteellisen ahkerasti käyttänyt on koiruuksien klubi.

Koiruuksien klubilla koirankoulutuksen ammattilaiset käyvät verkkokurssein ja aiheittain läpi jokaiselle koiranomistajalle tuttuja tilanteita. Webinaareihin osallistumalla voi saada myös arvokasta vertaistukea ja käytännön kokemuksia.

Klubilta löytyy sekä ilmaisia kursseja että maksullisia yksityiskohtaisemmin haasteisiin pureutuvia kokonaisuuksia. Suosittelen.

Päätin osallistua taas kurssille, sillä haluan kehittää luottamusta välillemme jo heti alusta. Lisäksi on muutama haaste, joissa toivoisin kehittyvämme enkä ole ns kotikonstein saanut niihin toivottua tulosta.

Luottamus kuntoon

”Luottamus kuntoon” on Koiruuksien klubin kurssi, joka on ehkä tarkoitettu ennemminkin aikuisemmille koirille, joilla on arjessa haasteita liittyen luottamukseen omistajan ja koiran välillä. Nämä haasteet voivat ilmetä kovin eri tavoin. Kuten esimerkiksi remmirähjäämisenä tai erilaisina tottelevaisuushäiriöinä ja pelkotilojen eri ilmenemismuotoina.

Kyselin kuitenkin josko myös pentukoiran kohdalla voidaan käyttää samoja vinkkejä ja sain Pesosen Helmiltä tähän myöntävän vastauksen.

Hienoa! Ei muuta kuin ilmoittautumaan ja ensimmäisen tehtävän kimppuun.

Aiemminkin taisin todeta, että on ensin tärkeää ymmärtää mistä jokin haaste johtuu, ennen kuin sitä voi alkaa työstää.

Näin lähdettiin liikkeelle tälläkin kurssilla. Osallistujien tehtäväksi tuli tarkkailla koiran ja omistajan välistä luottamusta sisällä ja ulkona ja kirjata onnistumiset ja haasteet ylös.

Epusta alkaa tulla jo iso poika

Oli mukava listata asioita, sillä huomasin että meiltähän toki sujuu moni asia ihan mainiosti.

Ulosmeno ja sisään tuleminen sujuvat ilman ongelmia. Istuminen käskystä sekä etsimistehtävät onnistuvat sisällä ja ulkona hienosti, samoin luoksetulo.

Voin koskea Eppua joka paikasta ja se pysyttelee lähelläni lähestulkoon kaikissa tilanteissa. Voin myös vaivatta lähestyä sen ruokaa tai luita ilman että se kokee tarvetta puolustautua. Välillä se tulee hellyyttävästi syliini puremaan luutaan.

Haasteita meille tuottavat tilanteet, joissa Eppu on kovasti kiihtynyt (ja sellaisia pentukoiralla piisaa) ja hetket jolloin Eppu on väsynyt (niitäkin tulee aika usein). Tällaisina hetkinä jossain kohtaa alkaa hillitön pureminen.

Lähinnä sormien.

Hihnassa kulkiessa keskittyminen on Epulla vielä vaikeaa. Kaikenlaista ”häiriötä” on paljon eikä niissä tilanteissa oikein mitkään namit vielä ole toimineet ryntäilyn katkaisemisessa.

Ymmärrettävästi pentukoiran kanssa nämä asiat tuleva varmasti jokaisella vastaan. Kuitenkin haluan kurssilla oppia hyviä tapoja, jotta osaan toimia oikeaoppisesti.

Kutkuttavaa. Mitäköhän ohjeita mahdamme saada?

Edistymistä

Kurssilla saatiin mukavasti vinkkejä ulkoiluun ja muuhunkin yhteiseloon kuten hoitotoimenpiteiden harjoitteluun.

Osallistujat voivat myös vaihtaa ajatuksia teemoittain facebook-sivulla, joka oli juuri näille osallistujille luotu. Näin pohdinnat jäivät meidän keskeiseksi keskusteluksi.

Kurssi on päättynyt jo ajat sitten mutta aloin pohtia mitä Epun ja minun väliselle luottamukselle kuuluu.

Hyväähän sille!

Olen osannut valita koulutusmetodeja, jotka vahvistava luottamusta. Huomaan esimerkiksi, että hoitotoimien harjoittelun jälkeen Eppu jää lähelle, jopa syliin.

Myös ulkoillessa asiat sujuvat hienosti. Eppu tulee luokse myös vähän hankalemmissa tilanteissa, kuten silloin kun auto kiitää ohi ja tekisi mieli rynnätä sitä haukkumaan.

Luottamus kuntoon, vaikuttaa sekä minuun että koiraani. Hyvä luottamus toimii molempiin suuntiin ja siten yhteiselosta tulee molemmille mukavampaa.

Erittäin toimivia vinkkejä siis.

Autojen perässä ryntäilyn karsiminen

Muutamia haastavia tilanteita meille on ilmaantunut kaiken kivan keskellä. Näin varmasti tapahtuu useimmille pentuperheille.

Sisällä Eppu kuuntelee meitä aika mukavasti ja namien sekä lelujen kanssa sitä on helppo houkutella tekemään asioita. Ulkona tilanne on hiukan toisenlainen.

Ulkona ollessa ohi ajavat autot, kävelijät (varsinkin koirat!), pyöräilijät jne jne houkuttavat kovasti ja Eppu rynnistää hirveästi haukkuen aidanviertä.

Noloa. Harmillista.

Tämä tapa olisi hyvä saada kitkettyä pois heti alussa, sillä autojen jahtaaminen on suorastaan vaarallista, kaikki muu jahtaaminen ikävä tapa kaikkia osallisia kohtaan sekä myöskin täysin turhaa tietysti.

Miksi pentu jahtaa ja haukkuu? Voin vain arvailla. Ohi kiitäviä asioita jahdatessa tulee mieleen että koiran metsästysvietti saattaa syttyä. Koirat ja ihmiset ehkä pitää vain saada hätistettyä pois, tai sitten pentu vain innostuu niin kovasti, ettei malta olla remuamatta.

Toiminta itsessään on niin palkitsevaa, että sitä on todella vaikea katkaista. Piti keksiä jotain muuta.

Olen toiminut niin, että jäämme aidasta hiukan kauemmas. Tarkkailen silmä kovana tietä, jotta havaitsen meitä lähestyvät ennen Eppua. Alan sitten näyttää nameja ja houkutella sitä seuraamaan namikättä samalla innostavasti puhuen. Kun ryntäys jää tekemättä saa Eppu hurjat kehut.

Tarkoituksena tässä harjoituksessa on, että Eppu sivusilmällä havaitsee ohikiitävät autot tai muut kulkijat, mutta ei saa itse keksimäänsä palkkiota hurjasta rynnistämisestä.

Muutaman päivän kuluttua huomasin, että Eppu saattaa jäädä vain katsomaan ohittavaa autoa, tai jopa pysähtyä kun kutsun sitä kesken juoksun.

Pahimman virtapiikin ollessa päällä ei toki vieläkään mikään sitä pysäytä mutta edistystä tapahtuu.

Ihanaa. Oppiva pentu

Rokotus

Ensimmäisen rokotuksen aika lähestyy. Pitääkö olla huolissaan?

Kuulee todella usein koiranomistajien kertovan koiransa tietävän, että nyt mennään eläinlääkärille ja siellä on epämiellyttävää. Koirat muuttuvat levottomiksi ja vastahakoisiksi.

Eläinlääkärissä haisee kummalliselle. Monta koiraa ja muitakin eläimiä voi olla odotusaulassa. Kaksijalkaiset pistelee, kopeloi kummallisista paikoista ja jos johonkin jo valmiiksi sattuu niin siihen sitten varsinkin kosketaan näiden vieraiden ihmisten toimesta.

Jännitettävää riittää. Kaiken lisäksi, jos omakin ihminen hermoilee, jännittää vielä entistä enemmän. Onneksi tämä oma kaksijalkainen on kuullut kaikki nämä jutut.

Eläinlääkäriasemalla on käyty viikoittain. Käynneillä hengailtiin odotusaulassa, syötiin vähän nameja, vaikka välillä jännittikin niin ettei maistunut. Sitten katseltiin toisia koiria ja ihmisiä sekä aina välillä päästiin tutustumaan lähemmin joihinkin ihmisiin, jotka rapsuttelivat ja koskettelivat oikein mukavalla tavalla. Tarjottiin vettä. Sitten istahdettiin puntarille ja istuskeltiin vielä hetki odotusaulassa. Sitten mentiin autoon ja kotiin.

Eihän tässä mitään ihmeellistä ole!

Rokotuspäivänä tehtiin ihan samoja asioita. Tultiin ajoissa, hengattiin aulassa, juteltiin vastaanottotiskin hoitajan kanssa ja käytiin puntarilla. Vastaanottotiskin edessä oleva matto haisee ihanalle! Joku kävi vielä rapsuttamassa ja toinen lirkutti kuinka ihana pentu. Kun sitten lääkäri huhuili ”Eppu”, olikin kiva nähdä uusi huone.

Sisään vaan.

Nyt noustiinkin pöydälle. Pöydän päällä on oltu kotona ja koirakouluissa joitakin kertoja mutta se on silti hiukan tylsä paikka. Taas tuli joku kopeloimaan ja kosketteli läpyskällä rintaan, availi suuta ja kurkki korvia. Se oli vähän kummallista mutta onneksi oma ihminen oli ihan lähellä rapsuttelemassa.

Sitten kohoteltiin niskanahkaa. Eipä tuokaan niin outoa ole mutta että tuo vieraskin ihminen voi tehdä noin. Siinä ei kauaa kestänyt ja pienen nipistyksen jälkeen pääsi taas lattialle haistelemaan hajuja.

Ovi aukesi ja taas mentiin. Siinä sitten istuskeltiin vielä hetkinen tutussa aulassa. Taas joku kävi rapsuttamassa ja antamassa namia.

Kehuivat reippaaksi pennuksi.

Helliä hetkiä

Lähellä on kiva olla

Pennun kanssa elämää aloittaessa tulee käytyä läpi koko tunneskaala.

Elämistä opetellessa tulee aika ajoin pakahduttavia tilanteita.

Istun aamukahvilla lauantaina. Eppu on tehnyt kaikki aamutoimensa kuin iso poika ja on touhunnut lattialla omiaan jonkin aikaa.

Huomaan yhtäkkiä, että on hiljaista. Pentua ei näy. Sitten tunnen kuinka pieni kuono laskeutuu varpaideni päälle ja koira nukahtaa siihen. Voi suloisuutta!

Jään tähän istumaan ja ajattelen, että onneksi ei tarvitse olla missään muualla.

Kynsien leikkaaminen

Hoitotoimien harjoittelu päivittäin jo pienenä edistää arjen sujumista huomattavasti, kun koira on kasvanut vähän isommaksi. Isoa pentua tai varsinkin aikuista tottumatonta koiraa on todella hankala pitää kiinni ja hoitaa, mikäli se ei ole tottunut, että joitakin toimia nyt vaan aina välillä tehdään. Kuulemani mukaan koiran voi myös totuttaa jopa nauttimaan kynsien leikkaamisesta.

Minulla on epäilykseni.

Ensimmäisiä kertoja harjoitellessani Epun kanssa, otin sen vain syliini selälleen ja rapsuttelin. Koskettelin tassuja vuorotellen, niitä samalla tutkien. Otin kynsisakset mukaan harjoitukseen ja koskettelin myös niillä Epun tassuja.

Hiukan kiemurtelua.

Kahdella kertaa sain leikattua yhden tassun kynnet kerralla. Etutassuihin ylettyi valitsemassani asennossa mukavasti niin että pystyin vielä hiukan kontrolloimaan koiran liikkeitä ja pitämään sen mukavassa asennossa niin ettei se näykkinyt. Takatassuihin yrittäessäni tilanne olikin toinen. Oli kuin olisin yrittänyt tehdä manikyyriä hampain varustetulle mustekalalle.

Karmea turhautuminen.

Muistelin ensimmäistä kiljumisepisodia. Se oli tapahtunut juuri takatassuun koskemisen seurauksena. Jäiköhän siitä jotain kuitenkin takaraivoon? Totesin, että etutassut saatiin leikattua, takatassujen kanssa voidaan edetä vielä hiukan rauhallisemmin.

Harjoittelu aloitettiin alusta. Koira syliin, tassujen käsittelyä ja sylistä pääsee vasta kun on rauhallinen. Rimpuilua ja venkoamista oli kuitenkin niin paljon, etten ollut enää varma mistä koira katsoi palkkionsa tulevan, rimpuilusta vai pysähtymisestä.

Pidin kuitenkin huolen siitä, ettei pentu koskaan päässyt irti kun se rimpuili.

Näitä harjoituksia tehtiin jonkin verran. Ehkä pitäisi tehdä samaa päivittäin, jotta siitä voisi vihdoin tulla ihan tavallista, eikä lainkaan pelottavaa, vaikka itsestä tuntuu karmealta ottaa pentua syliin kun se selvästikään ei siinä halua olla.

Kynsien leikkuu onnistui viimein niin, että Eppu oli sylissäni, kuten ennenkin ja mieheni hämäsi sitä kädessään olevilla nameilla. Yhtäkkiä sain naksittua kaikki kynnet yhdellä istumalla ja kokemuksesta tuli hyvä.

Taas kerran piti vain vaihtaa suunnitelmaa ja olla päättäväinen. Kun itse rauhoittuu ja päättää mitä tekee, saa koirakin mahdollisuuden rauhoittua.

Pentu jää yksin kotiin

Eppu oli ollut meillä yli kaksi viikkoa. Joka aamu, kun olin lähdössä aamulla töihin, alkoi järjetön meuhkaaminen. Kun vaihdoin vaatteita, Eppu hyökkäsi hurjasti housujeni lahkeisiin ja käsiini. Hurjaa puremista ja repimistä. Mikään ei sitä rauhoittanut ja ovesta ulos meneminen oli erittäin vaikeaa, sillä pentu tunki koko ajan kiinni jalkoihin ja kun kumarruin, se kävi naskalihampaillaan kiinni käsiini.

Turhauttavaa, raivostuttavaa, harmittaa! Onko meidän koirasta tulossa eroahdistuja, joka kärsii sittenkin suunnattomasti yksin olemisesta? Alkaako se repiä paikkoja rikki? Onko se ollut liian pitkiä aikoja yksin? Pitelin sitä hetken otteessa, jossa se ei pääse puremaan, mutta sekään ei auttanut vaan heti kun pennun päästi irti sen vähän rauhoituttua, alkoi pureminen samalla innolla.

Olen jo viikon verran ollut töissä lomani jälkeen. Sama rumba on toistunut vaihtelevasti muinakin päivinä. Mieheni jää vielä aamulla kotiin mikä on merkinnyt sitä että Epun yksinoloaika päivittäin on ollut enimmillään neljä tuntia. Olemme harjoitelleet yksinoloa, aikaa koko ajan lisäten, eikä sen siten pitäisi olla ihmeellinen ongelma. Mieheni toki lohdutteli että Eppu rauhoittuu heti kun lähden, ja menee nukkumaan.

Mitä tässä siis oikein on meneillään?

Vaikuttaa siltä, että Eppu on keksinyt hauskan leikin aamuihin. Tämä leikki on toki täysin tarpeeton ja harmillinen, sillä pennun hampailla ja innolla saa jo haavoja ja vaatteetkin reikiintyvät. Samalla tietysti hirvittää mahdollisuus eroahdistuksen kehittymisestä.

Olen saanut muutamia vinkkejä yksin jättämiseen. Harjoittelu aloitetaan tietenkin lyhyellä ajalla. Näinhän olemme toki jo tehneet ja yksin oleminen on sujunut hyvin. Eppu on yleensä löytynyt nukkumasta rauhassa omassa pedissään. Yhtä mattoa se välillä on käännellyt, mutta muita kolttosia se ei ainakaan vielä ole tehnyt.

Joku ohjeisti jättämään pennun yksin kun se nukkuu, toinen sanoi että on parempi, että pentu näkee että lähdet. No, jos pentu ei ole millään lailla väsynyt ja menossa nukkumaan kun itse olen lähdössä töihin, ei ensimmäinen vinkki todellakaan toimi. Lisäksi tuntuu siltä, että olisi pelottavampaa herätä ja huomata että koko muu lauma on nukkumisen aikana kadonnut jäljettömiin. En siis oikein pidä tuosta vaihtoehdosta meidän kohdalla.

Olen kokeillut menestyksellä seuraavaa vinkkiä: Jätä jokin ihana herkku kuten luu pennulle juuri kun lähdet. Hieroin keittämääni kanaa Epun luuhun, ja kiinnittelin sinne tänne kanasta murusia. Tämän ihanuuden tarjosin sitten juuri ennen kuin lähden ovesta ulos. Toimii siinä hetkessä ja pääsen ilman purkauksia ainakin ovesta ulos eikä tarvitse potea huonoa omatuntoa. Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä miten saadaan loppumaan vaatteiden repiminen.

Koska Eppu on ryhtynyt tähän leikkiin, ja sitä mielellään toteuttaa, on minun täytynyt jollain lailla sitä siihen vahvistaa. Voihan olla että olen itse ollut hermostunut koiran yksin jäämisestä ja käyttäydyn jotenkin provosoivasti, vaikka yritänkin olla kovin rauhallinen ja tehdä lähtöni vähäeleisesti ilman sen suurempaa draamaa.

Seuraavaksi tässä vaateasiassa ajattelin kokeilla vaihtaa vaatteita tuhottoman monta kertaa. Mikäli pentu riehuu ja riepottaa, ei siihen pidä reagoida mitenkään. Jossain vaiheessa kun se toivottavasti kyllästyy ja rauhoittuu, voin tilanteen niin salliessa kehua sitä. Toistoa, toistoa vaan.

Lohdullista tilanteessa toki on se, että Eppu vaikuttaa nukkuvan todella paljon päivällä ja painuu siis petiinsä kun lähdemme töihin. Tuhoja se ei ole tehnyt ja naapurin kertoman mukaan meiltä ei ole kuulunut meteliä tai vinkumista.

Pitäisi siis taas kerran itse rauhoittua ja uskoa siihen, että tämä haaste selätetään. Tarkoitukseni ei tietenkään ole pitää koiraa yksin kotona hirvittävän pitkiä aikoja mutta kaikkien parhaaksi toki olisi, että yksinolo sujuisi hyvin, töihin lähtö mukaan lukien.

Tavoitteena on kasvattaa koira, joka jopa nauttii yksinolosta ja rauhasta ja on meidän kotiin palatessamme innokas ja virkeä erilaisiin harrastuksiin.

Yksin jäämisen edistyminen

En päässyt kokeilemaan ideaani. Eppu on pysytellyt poissa housunpunteista kun olen lähdössä ja touhuaa jotain muuta. Ongelma taisi ratketa sillä, että tein suunnitelman ja todennäköisesti rauhoituin itse.

Kyllä tämä toki näinkin etenee. 🙂

Kotiin jääminen

Kuten arvata saattaa, edistyy kotiin jääminen ajan myötä. Kolmas työviikko on nyt meneillään ja olemme kehittyneet. Sanon olemme, sillä huomaan oman mielialani ja toimieni vaikuttavan todella paljon Epun liikehdintään.

Otin itse rauhallisemmin. Ja niin otti sitten Eppukin. Se on joinakin aamuina jo hiukan unisen oloinen hörpätessäni viimeistä kahvitilkkaa. Lähtiessäni töihin se tuli kyllä ovelle katsomaan lähdetäänkö yhdessä muttei riehunut, edes laittaessani kenkiä jalkaan. Kun painoin välioven kiinni, se jäi kiltisti eteiseen ja painui sitten todennäköisesti nukkumaan.

Näitä kokemuksia lisää, kiitos!

Nyt kun Epulla on jo täydet 12 viikkoa ikää, alkaa töihin lähtö sujua aika mukavasti. Vaihtelen hieman taktiikkaani ja luun jättämisen sijaan olen välillä viskannut hyppysellisen nappuloita lattialle etsittäväksi lähtiessäni.

Toimii tämäkin kikka!