Harjoituksia oltiin tehty aika paljonkin. Häiriössä ja rauhallisemmissa tiloissa. Monet ovat Eppua kopeloineet juuri kuten näyttelyssäkin on tarkoitus. Juoksemista ja pöydällä seisomistakin harjoiteltiin oikein urakalla. Koirakoulujen näyttelyharkoissa saa häiriöt ja vinkit yhdellä kertaa harjoiteltua, joten oltiin tyytyväisiä.
Harkat menivät hienosti.
Näyttelytilanne kuitenkin on koiralle kovin merkillinen. Kovia ääniä on paljon, koiria ja ihmisiä on pakkautuneina pieneen tilaan hirveästi. Eli jännäksihän se sitten lopulta meni.
Hurjaa houkuttelua vaati, että Eppu pysyi seisomassa paikallaan.
Vaikka olimme näyttelypaikalla hyvissä ajoin totuttelemassa vilinään, jännitti kehässä niin paljon että yleensä kaikkia ihmisiä iloisesti tervehtivä Eppu pakitti tuomarin kaikille lähestymisyrityksille.
Eppu sai kaikesta huolimatta hienot arvostelut. Itsevarmuutta tuomari sille tietenkin toivoi paljon lisää.
Kehän jälkeen Eppu meni rauhoittumaan kärryyn joka juuri tätä tarkoitusta varten oli hankittu.
Harmittihan se, että ensimmäinen näyttelykokemus oli Epulle niin pelottava. Nyt kuitenkin tiedämme miten tilanne voi näyttelyssä Epun kanssa edetä. Tämä antaa hyviä vinkkejä siitä mitä (ja miten) pitää jatkossa harjoitella.
Häiriötilanteita pystyy hienosti harjoittelemaan esimerkiksi ostoskeskuksissa. Raision Myllyyn voi mennä koiran kanssa kuljeksimaan kunhan ei mene ravintola-alueelle tai Prismaan.
Sinne siis.
Match show on myös oiva tapa harjoitella näyttelyitä varten. Niitäkin onneksi järjestetään aika usein lähellämme.
Turku Winter Dog show lähestyy! Päätettiin osallistua pentuluokkaan. Sitä varten pitää toki harjoitella.
Hieman liian venytetty asento mutta ainakin Eppu on innokas. Namit kädessä takaavat sen!
Varusteiksi supernameja ja näyttelyhihna. Muistin jostain että hihnalla on väliä ja niinpä kyselin vähän kriteereitä. Jokaisella rodulla on vähän omat juttunsa. Koikkerille hihnan väri sen mukaan mitä väriä kaulassa hihnan kohdalla on. Kevyt ja huomaamaton, sellainen että kaulan väri ei katkea. Meillä valkoinen toimii.
Pöydällä seisoskelua ollaan tehty jonkin verran kotona. Siedättäminen kaikkeen muuhun mitä näyttelyissä tehdään pitääkin sitten hoitaa muualla.
Taas mentiin kurssille.
Koirakoulut järjestävät näyttelykursseja eri tasoisille koirakoille. Niissä pääsee totuttelemaan siihen mitä näyttelyssä kuuluu tehdä, sekä koiran että taluttajan toimesta. Tämän lisäksi kurssilla järjestetään sopivasti hälinää, ”häiriökoirat” järjestyvät automaattisesti muista osallistujista. Tuomareina voivat mainiosti toimia toiset taluttajat, jotka vuorollaan kopeloivat koiria kuten näyttelyssäkin. Odotteluunkin totutellaan.
Pöydällä poseerattiin jo aika tyylikkäässä asennossa 6kk iässä.
Epulle parhaiten toimivat makupalat ovat keitetty sydän. Niitä on näyttelyharkoissa ollut aina runsaasti mukana ja niillä on pärjätty.
Vaan sitten iski murrosikä ja hormonit. Voih!
Turun näyttelyyn on kaksi viikkoa ja upeasti esiintyvä Eppu olikin yhtäkkiä hormoneja pursuva veturi-kiskuri, joka vähät välitti supernameista ja vielä vähemmän minusta.
Muut koirat harjoitteluryhmässä olivat narttuja ja taisi mukana toki olla joku jolla oli juoksu lähellä. Mitä ihmettä silloin voi nuorelta urokselta vaatia.
Olin lähellä häipyä takavasemmalle ja todeta että antaa olla.
Kouluttajalla oli kuitenkin (tietenkin) homma hanskassa. Hän kävi huikkaamassa hyviä käytännöllisiä ohjeita, mitä koiralta tuossa tilanteessa voi vaatia. Kouluttaja rauhoitti minut, jatkoimme treeniä ja loppua kohden sain jo kontaktin Eppuun ja pääsimme harjoittelemaan.
Helpotus!
Yksi hyvä paikka harjoitteluun on Match show, leikkimielinenkin koiranäyttely, jossa nimenomaan päästään harjoittelemaan asioita, joita oikeassa näyttelyssäkin tapahtuu.
Olemme osallistuneet pari kertaa ja aika mukavasti on Eppu tilanteissa esiintynyt vaikka kovaa hälinää onkin aina.
Nyt aletaan keskittyä isoon kansainväliseen näyttelyyn. Parit harkat ja turkin hoito ovat edessä ennen 26.1.2020 H-hetkeä.
Damliers kennelin Eija Haarala järjestää silloin tällöin tapaamisen kasvateilleen. Niin tapahtui tänäkin vuonna ja me lähdettiin Epun kanssa Jyväskylään.
Koska matkaa Jyväskylään kuitenkin on aika paljon, päätimme että on parempi yöpyä siellä ja viettää koko viikonloppu reissussa. Hyvä niin, tuli samalla kokeiltua yötä muualla kuin kotona.
Tutkin ensin koiraystävälliset hotellit, mutta niistä ulkoilu pennun kanssa tuntui vaivalloiselta. Lisäksi pentu olisi pitänyt jättää yksin vieraaseen paikkaan aamupalani ajaksi. Päädyin siten tutkimaan AirBNB-vaihtoehtoja. Niin löydettiin maalaistalon peräkammarista meille sopiva paikka ja siellä viihdyttiin. Kiitokset Äijälän tilalle!
Tapaamiseen oli kutsuttu koiria monesta pentueesta ja niinpä paikalle olikin ilmoittautunut jopa 14 koikkeria omistajineen. Ohjelmassa oli yhteislenkki, agilityharjoittelua, näyttelytreeniä ja yhteinen lounas. Epun sisaruksista oli paikalla kaksi veljeä ja sisko.
Veljekset Asa, Remu ja Eppu vauhdissa.
Oli hauska seurata poikien leikkiä, sillä niiden leikkityyli oli aivan samanlainen. Pystypainia kolmen pojan kesken. Pikkuisempi sisko pysyi vähän syrjemmällä osallistuen vain välillä kun meno ei ollut aivan hurjaa.
Matka oli raskas sillä autoilu vei ison osan ajasta. Lisäksi satoi vettä molemmat ajomatkat. Kuitenkin oli ihanaa nähdä sukulaisia ja käydä näyttäytymässä.
Olimme jo alusta asti sitä mieltä, että voisimme käyttää Eppua näyttelyssä. Aloitimme kevyen harjoittelun jo aikaisin.
Näyttelyssä pitää osata muutamia asioita kuten kauniisti ravaaminen ohjaajan vierellä, häiriöistä välittämättä sekä ventovieraan ihmisen, eli tuomarin tuijottelu ja käsittely.
Näyttelyssä häiriötä aiheuttavat nuorelle koiralle ensinnäkin toiset koirat. Niitä on todella paljon, moni on aivan liian lähellä ja äänekkäitä. Lisäksi eri näköiset ja kokoiset koirat voivat hämmentää ja pelottaa pentua.
Toinen häiriötekijä ovat ihmiset, joita niin ikään on todella paljon. Osa koskettelee koiraa, jopa luvatta. Kaikki sosiaaliset kontaktit tulevat näyttelyiden yhteydessä koiran näkökulmasta aivan liian lähelle.
Siedätystä tarvitaan paljon.
Kolmas häiriötekijä on muu meteli: kovaäänisistä tulee kuulutuksia, musiikki soi ja talviaikaan näyttelyiden ollessa sisätiloissa, hallissa kaikuu.
Siedätystä siedätystä.
Sain jo ihan alkuvaiheessa vihjeen opettaa ensin ”seiso”-käsky ennen ”istu”-käskyä. Istumisen oppii kuulemma jokainen koira jossain vaiheessa, mutta seisomaan oppiminen käskystä onkin hankalampaa, siinähän ei varsinaisesti tehdä mitään.
Koikkerit tutkitaan usein näyttelyssä pöydällä, joten pöydällä seisottamistakin harjoitellaan. Varmastikin olisi hyvä käyttää koiraa pöydällä joka päivä, mutta eipä se käytännössä ole aivan niin toteutunut.
Koirakoulut järjestävät näyttelyharjoituksia sekä pennuille, muuten uusille näyttelyihin haluaville, sekä kehäkonkareille. Vaihtoehtoja löytyy kurssikokonaisuuksista drive-in vaihtoehtoihin.
Suosittelen.
Kursseilla saa arvokkaita vinkkejä ja ”häiriötkin” samalla kertaa. Koira pääsee kurssilla melkein kuin vahingossa totuttelemaan näyttelytilanteisiin ja parhaassa tapauksessa nautiskelee vain hälinästä ja nameista, joita kurssilla runsaasti koiralle tarjotaan.
Ja taas on koiralla kivaa. Jopa niin kivaa että loppupäivä saattaa mennä ihan vaan nukkuessa.
Näyttelyharjoitusten jälkeen Eppu simahtaa yhteen lempipaikoistaan olohuoneessa.
Hihnaharjoittelun ohjeita löytyy eri oppaista laidasta laitaan.
Olen ollut sen ohjeen kannalla, että pysähdytään heti, jos pentu vetää. Matka ei yksinkertaisesti jatku jos hihna kiristyy ja jatkuu heti kun koira itse löysää hihnaa. Osa vielä ohjeistaa nykäisemään hihnasta kun koira vetää. Jälkimmäinen ohje ei tunnu kivalta.
Eppuhan kiskoo hihnassa aivan mahdottomasti. Ja joka suuntaan.
Olen pysäyttänyt matkan aina kun Eppu vetää. Siitä seurauksena on, että Eppu turhautuu, vinkuu, istahtaa, jolloin hihna löystyy ja matka jatkuu. Mitä Eppu tästä sitten oppii?
Että matka jatkuu kun istuu?
Että matka jatkuu jos vinkuu?
Enpä tiedä, mutta vetäminen jatkuu täysin samanlaisena mutta vetreämmin voimin. Eppu painaa nyt nelikuisena jo yhdeksän kiloa ja neliveto päällä se on tosi vahva. Tietää haasteita Epun kropalle ja minun kädelleni.
Lisäksi olemme onnistuneet sosiaalistamaan Epun niin, että se tykkää kovasti kaikista ihmisistä. Eli jokaisen vastaantulevan ihmisen kohdalla se vetää hurjasti, varsinkin jos henkilö katsoo siihen. Ja kukapa nyt ei suloista pentua huomioisi.
Koiran näkökulmasta vetäminen on kannattavaa, mikäli siitä seuraa palkkio. Palkkio taas koiran näkökulmasta voi olla esimerkiksi vastaantulleen ihmisen rapsutus tai katse tai vaikkapa maassa olevan kävyn saavuttaminen. Jos siis vetämällä saavuttaa asioita, jatkuu vetäminen vuorenvarmasti myöhemminkin.
Aina ei varmastikaan olla pystytty vetämällä tavoiteltavien asioiden saavuttamista välttämään.
Turhautuminen on varmastikin paras sana kuvaamaan tunnettani.
Muutaman kerran rauhallisemmissa paikoissa olemme onnistuneet hihnakävelyssä siten, että mukana on ollut herkuista parhaimmat, keitetty kanansydän tai nakkipalat.
Todellakin esimerkillistä hihnakävelyä, eikä mikään häiritse keskittymistä.
Pohditaanpa vielä.
Loistavat herkut = hyvin menee
Kaikki muut keinot = kiskomista lähestulkoon kuristumiseen asti
Edistymistä ei tapahdu.
Yhtäkkiä mieleeni muistui Tuire Kaimion kirjasta: Jos opettelu näyttää junnaavan paikallaan tai menevän takapakkia, palaa harjoittelussa aiempaan vaiheeseen. Palasin mielessäni taaksepäin hihnaharjoittelussa.
Melkein punastuin huomatessani ettemme ole koskaan harjoitelleet hihnakävelyä kaikkein tavallisimmassa ja turvallisimmassa ympäristössä, kotona.
Voi hyvänen aika!
Pihalle hihnan kanssa. Ja voi mitä onnistumisen tunteita! Hihnakävely sujui loistavasti perusnameilla. Tämän jälkeen myös vapaana Eppu tuntuu tulevan vasemmalle puolelleni ja katsovan minua kysyvästi: ”tässäkö pitää kulkea?” ”Juuri siinä muruseni, hieno koira!”
Meillä on oikeasti nokkela, oppiva koira. Kun vaan itse huomaisi käyttää oikeita keinoja sen opettamiseen
Eppu on kovin vilkas. Jos se ei nuku, sillä on yleensä täysi vauhti päällä.
Tällaista iloista ja leikkisää pentua on kiva seurata kun se ulkona riekkuu ja saa hepuleita. Liika on liikaa kuitenkin leikkimisessäkin.
Välillä täytyy tietysti saada purkaa energiaa ihan vaan juoksemalla ja sekoilemalla. Olemme kuitenkin yleensä jossain vaiheessa aina rauhoitelleet pentua, ettei menisi ihan överiksi ja tulisi vammoja.
Kuitenkin sitten kävi niin, että vähän ennen Epun 4-kk syntymäpäivää alkoi näyttää huolestuttavalta. Eppu ei hyppinyt ja vingahti tietyissä tilanteissa. Ulkona ollessaan se lähinnä käveli.
Jotain on vialla jos tämä pentu ei pompi ja riehu.
Palloleikit saavat nyt hetken olla tauolla.
Pyysimme lääkäriä tehosterokotuksen yhteydessä hiukan tutkimaan Epun jalkoja. Hän sanoi ettei tilanne vaikuttaisi huolestuttavalta, mutta koiraa kannattaa seurata ja varata sitten aika ortopedille, jos se ei ala vilkastua.
Varasimme ajan, kun mieheni seuraavana aamuna huomasi että Eppu ei mielellään varaa toiselle takajalalle.
Olimme molemmat töissä ja aikoja ei oikein tahtonut iltapäivälle olla. Soitin kaikki paikalliset eläinlääkäriasemat läpi ja kerroin ongelmamme. Hoitajat arvelivat ettei kuitenkaan kyse aivan päivystyksellisestä asiasta ole ja että kyllä varmaankin voitte odottaakin päivän tai kaksi. Ei tuntunut kuitenkaan oikein kivalta vaihtoehdolta, sillä pelotti, että Epulla on kovasti kipuja.
Lopulta sitten saimme molemmat järjestettyä työmme niin, että pääsimme lähtemään aiemmin ja niin sitten mentiin koko perheen voimin lääkärille.
Ortopedi tutki Epun ja totesi ettei mitään vakavampaa ole löydettävissä luustosta tai nivelistä. Oikea takajalka oli hiukan jäykkä mutta sitä hiukan liikutellessa sekin siitä vähän rentoutui.
Saimme ohjeeksi rauhoittaa leikkimistä, riehumista ja hyppyjä pitäisi välttää ja kipulääkettä syöttää kaksi viikkoa.
Onkin todella jännittävää nähdä miten pidämme Epun rauhallisena jos kivut kaikkoavat.
Kertomuksensa loppuun lääkäri oli kirjannut vielä: Pikaista paranemista reippaalle Epulle!
Tuntuipa kivalta.
Mieli rauhoittui ja opimme, että todellakin tämän erittäin vilkkaan kaverin kanssa on syytä harjoittaa rauhoittavia leikkejä, aina.
Aivan näin hurja ei tosin meidän tilanteemme ole ollut. Ainakaan ihan koko aikaa.
Koiranpentu ei pysty pidättämään luovutusikäisenä juuri ollenkaan. Se kuitenkin on sen verran siisti, ettei ihan pesäänsä pissaa.
Jo kasvattajan luona pentulaatikossa, pennut usein tottuvat sanomalehteen jalkojensa alla, kun käyvät tarpeillaan. Kesäpennut viedään myös ulos totuttelemaan nurmikkoon.
Näitä sitten vaan hyödyntämään.
Rajasimme koiraporteilla asuntomme niin, ettei Eppu menisi aivan pyörälle päästään eri huoneista. Pari huonetta riittää myös temmellyskentäksi alussa.
Laitoimme papereita alkuun useampaan paikkaan, jotta tarpeilla käynti voisi tapahtua nopeasti ja osuisi useimmiten paperille.
Heti kun huomasimme Epun käyvän paperilla tarpeillaan, kehuimme kovasti ja sanoimme vihjesanan ”pissa”. Saman tietysti teimme ulkona vain vielä vähän enemmän kehuen.
Tuntuipa hullulta hokea pissaamista.
Olin lomalla Epun ensiajat uudessa kodissaan, joten pystyin myös nopeasti reagoimaan ja viemään pennun pihalle kun oli tarpeiden aika. Tyypillisimmin heti kun se heräsi, heti leikkimisen jälkeen ja heti syömisen jälkeen.
Heti, tarkoittaa aivan välittömästi.
Huomasimme pikkuhiljaa, että Eppu hakeutui tietyille sanomalehdille, jolloin aloimme poistaa niitä muista paikoista.
Pentua tarkkaillessa saa olla valppaana. Eppu oli tottunut pääsemään ulos tietystä ovesta. Huomasimme kohta että se käy lähellä ovea ja silloin on aika toimia.
Isommat tarpeet Eppu on tehnyt jo parin päivän meillä asumisen jälkeen ulos ja osaa pyytää, myös yöllä jos tulee hätä.
Takapakkia
Pissatkin alkoivat mennä aivan mainiosti samalla tavalla, mutta jollain kerralla alkuaikoina, jotain tapahtui kun se oli nurmikolla pissalla. Eppu pelästyi ja juoksi sisään. Tämän jälkeen oli hankalaa, sillä Eppu tuli jopa ulkoa sisään pissatakseen.
Ehkä sitä puraisi muurahainen tai jostain kuului ääni, josta se huolestui ja pissaaminen ulkona alkoi pelottaa.
Sitten vaan yrittämään uudellen alusta. Ulkona notkuttiin välillä kovinkin pitkään, jotta vihdoin päästiin kehumaan ja palkitsemaan. Paperille pissaamiseen ei enää reagoitu, vain ulkona sai hurjat kehut.
Papereita on vieläkin varmuuden vuoksi lattialla nyt kun Eppu on jo 14 viikkoinen, mutta yöt menevät hyvin ilman pissoja sisälle, ja jos yksinolon aika ei veny arkena liian pitkäksi, pärjää se myös päivällä ilman sisäpissoja.
Googlaamallahan löytyy koirakouluja joka lähtöön. Yksi kurssittaja, jota olen suhteellisen ahkerasti käyttänyt on koiruuksien klubi.
Koiruuksien klubilla koirankoulutuksen ammattilaiset käyvät verkkokurssein ja aiheittain läpi jokaiselle koiranomistajalle tuttuja tilanteita. Webinaareihin osallistumalla voi saada myös arvokasta vertaistukea ja käytännön kokemuksia.
Klubilta löytyy sekä ilmaisia kursseja että maksullisia yksityiskohtaisemmin haasteisiin pureutuvia kokonaisuuksia. Suosittelen.
Päätin osallistua taas kurssille, sillä haluan kehittää luottamusta välillemme jo heti alusta. Lisäksi on muutama haaste, joissa toivoisin kehittyvämme enkä ole ns kotikonstein saanut niihin toivottua tulosta.
Luottamus kuntoon
”Luottamus kuntoon” on Koiruuksien klubin kurssi, joka on ehkä tarkoitettu ennemminkin aikuisemmille koirille, joilla on arjessa haasteita liittyen luottamukseen omistajan ja koiran välillä. Nämä haasteet voivat ilmetä kovin eri tavoin. Kuten esimerkiksi remmirähjäämisenä tai erilaisina tottelevaisuushäiriöinä ja pelkotilojen eri ilmenemismuotoina.
Kyselin kuitenkin josko myös pentukoiran kohdalla voidaan käyttää samoja vinkkejä ja sain Pesosen Helmiltä tähän myöntävän vastauksen.
Hienoa! Ei muuta kuin ilmoittautumaan ja ensimmäisen tehtävän kimppuun.
Aiemminkin taisin todeta, että on ensin tärkeää ymmärtää mistä jokin haaste johtuu, ennen kuin sitä voi alkaa työstää.
Näin lähdettiin liikkeelle tälläkin kurssilla. Osallistujien tehtäväksi tuli tarkkailla koiran ja omistajan välistä luottamusta sisällä ja ulkona ja kirjata onnistumiset ja haasteet ylös.
Epusta alkaa tulla jo iso poika
Oli mukava listata asioita, sillä huomasin että meiltähän toki sujuu moni asia ihan mainiosti.
Ulosmeno ja sisään tuleminen sujuvat ilman ongelmia. Istuminen käskystä sekä etsimistehtävät onnistuvat sisällä ja ulkona hienosti, samoin luoksetulo.
Voin koskea Eppua joka paikasta ja se pysyttelee lähelläni lähestulkoon kaikissa tilanteissa. Voin myös vaivatta lähestyä sen ruokaa tai luita ilman että se kokee tarvetta puolustautua. Välillä se tulee hellyyttävästi syliini puremaan luutaan.
Haasteita meille tuottavat tilanteet, joissa Eppu on kovasti kiihtynyt (ja sellaisia pentukoiralla piisaa) ja hetket jolloin Eppu on väsynyt (niitäkin tulee aika usein). Tällaisina hetkinä jossain kohtaa alkaa hillitön pureminen.
Lähinnä sormien.
Hihnassa kulkiessa keskittyminen on Epulla vielä vaikeaa. Kaikenlaista ”häiriötä” on paljon eikä niissä tilanteissa oikein mitkään namit vielä ole toimineet ryntäilyn katkaisemisessa.
Ymmärrettävästi pentukoiran kanssa nämä asiat tuleva varmasti jokaisella vastaan. Kuitenkin haluan kurssilla oppia hyviä tapoja, jotta osaan toimia oikeaoppisesti.
Kutkuttavaa. Mitäköhän ohjeita mahdamme saada?
Edistymistä
Kurssilla saatiin mukavasti vinkkejä ulkoiluun ja muuhunkin yhteiseloon kuten hoitotoimenpiteiden harjoitteluun.
Osallistujat voivat myös vaihtaa ajatuksia teemoittain facebook-sivulla, joka oli juuri näille osallistujille luotu. Näin pohdinnat jäivät meidän keskeiseksi keskusteluksi.
Kurssi on päättynyt jo ajat sitten mutta aloin pohtia mitä Epun ja minun väliselle luottamukselle kuuluu.
Hyväähän sille!
Olen osannut valita koulutusmetodeja, jotka vahvistava luottamusta. Huomaan esimerkiksi, että hoitotoimien harjoittelun jälkeen Eppu jää lähelle, jopa syliin.
Myös ulkoillessa asiat sujuvat hienosti. Eppu tulee luokse myös vähän hankalemmissa tilanteissa, kuten silloin kun auto kiitää ohi ja tekisi mieli rynnätä sitä haukkumaan.
Luottamus kuntoon, vaikuttaa sekä minuun että koiraani. Hyvä luottamus toimii molempiin suuntiin ja siten yhteiselosta tulee molemmille mukavampaa.
Muutamia haastavia tilanteita meille on ilmaantunut kaiken kivan keskellä. Näin varmasti tapahtuu useimmille pentuperheille.
Sisällä Eppu kuuntelee meitä aika mukavasti ja namien sekä lelujen kanssa sitä on helppo houkutella tekemään asioita. Ulkona tilanne on hiukan toisenlainen.
Ulkona ollessa ohi ajavat autot, kävelijät (varsinkin koirat!), pyöräilijät jne jne houkuttavat kovasti ja Eppu rynnistää hirveästi haukkuen aidanviertä.
Noloa. Harmillista.
Tämä tapa olisi hyvä saada kitkettyä pois heti alussa, sillä autojen jahtaaminen on suorastaan vaarallista, kaikki muu jahtaaminen ikävä tapa kaikkia osallisia kohtaan sekä myöskin täysin turhaa tietysti.
Miksi pentu jahtaa ja haukkuu? Voin vain arvailla. Ohi kiitäviä asioita jahdatessa tulee mieleen että koiran metsästysvietti saattaa syttyä. Koirat ja ihmiset ehkä pitää vain saada hätistettyä pois, tai sitten pentu vain innostuu niin kovasti, ettei malta olla remuamatta.
Toiminta itsessään on niin palkitsevaa, että sitä on todella vaikea katkaista. Piti keksiä jotain muuta.
Olen toiminut niin, että jäämme aidasta hiukan kauemmas. Tarkkailen silmä kovana tietä, jotta havaitsen meitä lähestyvät ennen Eppua. Alan sitten näyttää nameja ja houkutella sitä seuraamaan namikättä samalla innostavasti puhuen. Kun ryntäys jää tekemättä saa Eppu hurjat kehut.
Tarkoituksena tässä harjoituksessa on, että Eppu sivusilmällä havaitsee ohikiitävät autot tai muut kulkijat, mutta ei saa itse keksimäänsä palkkiota hurjasta rynnistämisestä.
Muutaman päivän kuluttua huomasin, että Eppu saattaa jäädä vain katsomaan ohittavaa autoa, tai jopa pysähtyä kun kutsun sitä kesken juoksun.
Pahimman virtapiikin ollessa päällä ei toki vieläkään mikään sitä pysäytä mutta edistystä tapahtuu.
Ensimmäisen rokotuksen aika lähestyy. Pitääkö olla huolissaan?
Kuulee todella usein koiranomistajien kertovan koiransa tietävän, että nyt mennään eläinlääkärille ja siellä on epämiellyttävää. Koirat muuttuvat levottomiksi ja vastahakoisiksi.
Eläinlääkärissä haisee kummalliselle. Monta koiraa ja muitakin eläimiä voi olla odotusaulassa. Kaksijalkaiset pistelee, kopeloi kummallisista paikoista ja jos johonkin jo valmiiksi sattuu niin siihen sitten varsinkin kosketaan näiden vieraiden ihmisten toimesta.
Jännitettävää riittää. Kaiken lisäksi, jos omakin ihminen hermoilee, jännittää vielä entistä enemmän. Onneksi tämä oma kaksijalkainen on kuullut kaikki nämä jutut.
Eläinlääkäriasemalla on käyty viikoittain. Käynneillä hengailtiin odotusaulassa, syötiin vähän nameja, vaikka välillä jännittikin niin ettei maistunut. Sitten katseltiin toisia koiria ja ihmisiä sekä aina välillä päästiin tutustumaan lähemmin joihinkin ihmisiin, jotka rapsuttelivat ja koskettelivat oikein mukavalla tavalla. Tarjottiin vettä. Sitten istahdettiin puntarille ja istuskeltiin vielä hetki odotusaulassa. Sitten mentiin autoon ja kotiin.
Eihän tässä mitään ihmeellistä ole!
Rokotuspäivänä tehtiin ihan samoja asioita. Tultiin ajoissa, hengattiin aulassa, juteltiin vastaanottotiskin hoitajan kanssa ja käytiin puntarilla. Vastaanottotiskin edessä oleva matto haisee ihanalle! Joku kävi vielä rapsuttamassa ja toinen lirkutti kuinka ihana pentu. Kun sitten lääkäri huhuili ”Eppu”, olikin kiva nähdä uusi huone.
Sisään vaan.
Nyt noustiinkin pöydälle. Pöydän päällä on oltu kotona ja koirakouluissa joitakin kertoja mutta se on silti hiukan tylsä paikka. Taas tuli joku kopeloimaan ja kosketteli läpyskällä rintaan, availi suuta ja kurkki korvia. Se oli vähän kummallista mutta onneksi oma ihminen oli ihan lähellä rapsuttelemassa.
Sitten kohoteltiin niskanahkaa. Eipä tuokaan niin outoa ole mutta että tuo vieraskin ihminen voi tehdä noin. Siinä ei kauaa kestänyt ja pienen nipistyksen jälkeen pääsi taas lattialle haistelemaan hajuja.
Ovi aukesi ja taas mentiin. Siinä sitten istuskeltiin vielä hetkinen tutussa aulassa. Taas joku kävi rapsuttamassa ja antamassa namia.
