Koiruuksien klubi

Kulkeeko tiellä joku meidän ohi?

Googlaamallahan löytyy koirakouluja joka lähtöön. Yksi kurssittaja, jota olen suhteellisen ahkerasti käyttänyt on koiruuksien klubi.

Koiruuksien klubilla koirankoulutuksen ammattilaiset käyvät verkkokurssein ja aiheittain läpi jokaiselle koiranomistajalle tuttuja tilanteita. Webinaareihin osallistumalla voi saada myös arvokasta vertaistukea ja käytännön kokemuksia.

Klubilta löytyy sekä ilmaisia kursseja että maksullisia yksityiskohtaisemmin haasteisiin pureutuvia kokonaisuuksia. Suosittelen.

Päätin osallistua taas kurssille, sillä haluan kehittää luottamusta välillemme jo heti alusta. Lisäksi on muutama haaste, joissa toivoisin kehittyvämme enkä ole ns kotikonstein saanut niihin toivottua tulosta.

Luottamus kuntoon

”Luottamus kuntoon” on Koiruuksien klubin kurssi, joka on ehkä tarkoitettu ennemminkin aikuisemmille koirille, joilla on arjessa haasteita liittyen luottamukseen omistajan ja koiran välillä. Nämä haasteet voivat ilmetä kovin eri tavoin. Kuten esimerkiksi remmirähjäämisenä tai erilaisina tottelevaisuushäiriöinä ja pelkotilojen eri ilmenemismuotoina.

Kyselin kuitenkin josko myös pentukoiran kohdalla voidaan käyttää samoja vinkkejä ja sain Pesosen Helmiltä tähän myöntävän vastauksen.

Hienoa! Ei muuta kuin ilmoittautumaan ja ensimmäisen tehtävän kimppuun.

Aiemminkin taisin todeta, että on ensin tärkeää ymmärtää mistä jokin haaste johtuu, ennen kuin sitä voi alkaa työstää.

Näin lähdettiin liikkeelle tälläkin kurssilla. Osallistujien tehtäväksi tuli tarkkailla koiran ja omistajan välistä luottamusta sisällä ja ulkona ja kirjata onnistumiset ja haasteet ylös.

Epusta alkaa tulla jo iso poika

Oli mukava listata asioita, sillä huomasin että meiltähän toki sujuu moni asia ihan mainiosti.

Ulosmeno ja sisään tuleminen sujuvat ilman ongelmia. Istuminen käskystä sekä etsimistehtävät onnistuvat sisällä ja ulkona hienosti, samoin luoksetulo.

Voin koskea Eppua joka paikasta ja se pysyttelee lähelläni lähestulkoon kaikissa tilanteissa. Voin myös vaivatta lähestyä sen ruokaa tai luita ilman että se kokee tarvetta puolustautua. Välillä se tulee hellyyttävästi syliini puremaan luutaan.

Haasteita meille tuottavat tilanteet, joissa Eppu on kovasti kiihtynyt (ja sellaisia pentukoiralla piisaa) ja hetket jolloin Eppu on väsynyt (niitäkin tulee aika usein). Tällaisina hetkinä jossain kohtaa alkaa hillitön pureminen.

Lähinnä sormien.

Hihnassa kulkiessa keskittyminen on Epulla vielä vaikeaa. Kaikenlaista ”häiriötä” on paljon eikä niissä tilanteissa oikein mitkään namit vielä ole toimineet ryntäilyn katkaisemisessa.

Ymmärrettävästi pentukoiran kanssa nämä asiat tuleva varmasti jokaisella vastaan. Kuitenkin haluan kurssilla oppia hyviä tapoja, jotta osaan toimia oikeaoppisesti.

Kutkuttavaa. Mitäköhän ohjeita mahdamme saada?

Edistymistä

Kurssilla saatiin mukavasti vinkkejä ulkoiluun ja muuhunkin yhteiseloon kuten hoitotoimenpiteiden harjoitteluun.

Osallistujat voivat myös vaihtaa ajatuksia teemoittain facebook-sivulla, joka oli juuri näille osallistujille luotu. Näin pohdinnat jäivät meidän keskeiseksi keskusteluksi.

Kurssi on päättynyt jo ajat sitten mutta aloin pohtia mitä Epun ja minun väliselle luottamukselle kuuluu.

Hyväähän sille!

Olen osannut valita koulutusmetodeja, jotka vahvistava luottamusta. Huomaan esimerkiksi, että hoitotoimien harjoittelun jälkeen Eppu jää lähelle, jopa syliin.

Myös ulkoillessa asiat sujuvat hienosti. Eppu tulee luokse myös vähän hankalemmissa tilanteissa, kuten silloin kun auto kiitää ohi ja tekisi mieli rynnätä sitä haukkumaan.

Luottamus kuntoon, vaikuttaa sekä minuun että koiraani. Hyvä luottamus toimii molempiin suuntiin ja siten yhteiselosta tulee molemmille mukavampaa.

Erittäin toimivia vinkkejä siis.

Autojen perässä ryntäilyn karsiminen

Muutamia haastavia tilanteita meille on ilmaantunut kaiken kivan keskellä. Näin varmasti tapahtuu useimmille pentuperheille.

Sisällä Eppu kuuntelee meitä aika mukavasti ja namien sekä lelujen kanssa sitä on helppo houkutella tekemään asioita. Ulkona tilanne on hiukan toisenlainen.

Ulkona ollessa ohi ajavat autot, kävelijät (varsinkin koirat!), pyöräilijät jne jne houkuttavat kovasti ja Eppu rynnistää hirveästi haukkuen aidanviertä.

Noloa. Harmillista.

Tämä tapa olisi hyvä saada kitkettyä pois heti alussa, sillä autojen jahtaaminen on suorastaan vaarallista, kaikki muu jahtaaminen ikävä tapa kaikkia osallisia kohtaan sekä myöskin täysin turhaa tietysti.

Miksi pentu jahtaa ja haukkuu? Voin vain arvailla. Ohi kiitäviä asioita jahdatessa tulee mieleen että koiran metsästysvietti saattaa syttyä. Koirat ja ihmiset ehkä pitää vain saada hätistettyä pois, tai sitten pentu vain innostuu niin kovasti, ettei malta olla remuamatta.

Toiminta itsessään on niin palkitsevaa, että sitä on todella vaikea katkaista. Piti keksiä jotain muuta.

Olen toiminut niin, että jäämme aidasta hiukan kauemmas. Tarkkailen silmä kovana tietä, jotta havaitsen meitä lähestyvät ennen Eppua. Alan sitten näyttää nameja ja houkutella sitä seuraamaan namikättä samalla innostavasti puhuen. Kun ryntäys jää tekemättä saa Eppu hurjat kehut.

Tarkoituksena tässä harjoituksessa on, että Eppu sivusilmällä havaitsee ohikiitävät autot tai muut kulkijat, mutta ei saa itse keksimäänsä palkkiota hurjasta rynnistämisestä.

Muutaman päivän kuluttua huomasin, että Eppu saattaa jäädä vain katsomaan ohittavaa autoa, tai jopa pysähtyä kun kutsun sitä kesken juoksun.

Pahimman virtapiikin ollessa päällä ei toki vieläkään mikään sitä pysäytä mutta edistystä tapahtuu.

Ihanaa. Oppiva pentu

Rokotus

Ensimmäisen rokotuksen aika lähestyy. Pitääkö olla huolissaan?

Kuulee todella usein koiranomistajien kertovan koiransa tietävän, että nyt mennään eläinlääkärille ja siellä on epämiellyttävää. Koirat muuttuvat levottomiksi ja vastahakoisiksi.

Eläinlääkärissä haisee kummalliselle. Monta koiraa ja muitakin eläimiä voi olla odotusaulassa. Kaksijalkaiset pistelee, kopeloi kummallisista paikoista ja jos johonkin jo valmiiksi sattuu niin siihen sitten varsinkin kosketaan näiden vieraiden ihmisten toimesta.

Jännitettävää riittää. Kaiken lisäksi, jos omakin ihminen hermoilee, jännittää vielä entistä enemmän. Onneksi tämä oma kaksijalkainen on kuullut kaikki nämä jutut.

Eläinlääkäriasemalla on käyty viikoittain. Käynneillä hengailtiin odotusaulassa, syötiin vähän nameja, vaikka välillä jännittikin niin ettei maistunut. Sitten katseltiin toisia koiria ja ihmisiä sekä aina välillä päästiin tutustumaan lähemmin joihinkin ihmisiin, jotka rapsuttelivat ja koskettelivat oikein mukavalla tavalla. Tarjottiin vettä. Sitten istahdettiin puntarille ja istuskeltiin vielä hetki odotusaulassa. Sitten mentiin autoon ja kotiin.

Eihän tässä mitään ihmeellistä ole!

Rokotuspäivänä tehtiin ihan samoja asioita. Tultiin ajoissa, hengattiin aulassa, juteltiin vastaanottotiskin hoitajan kanssa ja käytiin puntarilla. Vastaanottotiskin edessä oleva matto haisee ihanalle! Joku kävi vielä rapsuttamassa ja toinen lirkutti kuinka ihana pentu. Kun sitten lääkäri huhuili ”Eppu”, olikin kiva nähdä uusi huone.

Sisään vaan.

Nyt noustiinkin pöydälle. Pöydän päällä on oltu kotona ja koirakouluissa joitakin kertoja mutta se on silti hiukan tylsä paikka. Taas tuli joku kopeloimaan ja kosketteli läpyskällä rintaan, availi suuta ja kurkki korvia. Se oli vähän kummallista mutta onneksi oma ihminen oli ihan lähellä rapsuttelemassa.

Sitten kohoteltiin niskanahkaa. Eipä tuokaan niin outoa ole mutta että tuo vieraskin ihminen voi tehdä noin. Siinä ei kauaa kestänyt ja pienen nipistyksen jälkeen pääsi taas lattialle haistelemaan hajuja.

Ovi aukesi ja taas mentiin. Siinä sitten istuskeltiin vielä hetkinen tutussa aulassa. Taas joku kävi rapsuttamassa ja antamassa namia.

Kehuivat reippaaksi pennuksi.

Helliä hetkiä

Lähellä on kiva olla

Pennun kanssa elämää aloittaessa tulee käytyä läpi koko tunneskaala.

Elämistä opetellessa tulee aika ajoin pakahduttavia tilanteita.

Istun aamukahvilla lauantaina. Eppu on tehnyt kaikki aamutoimensa kuin iso poika ja on touhunnut lattialla omiaan jonkin aikaa.

Huomaan yhtäkkiä, että on hiljaista. Pentua ei näy. Sitten tunnen kuinka pieni kuono laskeutuu varpaideni päälle ja koira nukahtaa siihen. Voi suloisuutta!

Jään tähän istumaan ja ajattelen, että onneksi ei tarvitse olla missään muualla.

Kynsien leikkaaminen

Hoitotoimien harjoittelu päivittäin jo pienenä edistää arjen sujumista huomattavasti, kun koira on kasvanut vähän isommaksi. Isoa pentua tai varsinkin aikuista tottumatonta koiraa on todella hankala pitää kiinni ja hoitaa, mikäli se ei ole tottunut, että joitakin toimia nyt vaan aina välillä tehdään. Kuulemani mukaan koiran voi myös totuttaa jopa nauttimaan kynsien leikkaamisesta.

Minulla on epäilykseni.

Ensimmäisiä kertoja harjoitellessani Epun kanssa, otin sen vain syliini selälleen ja rapsuttelin. Koskettelin tassuja vuorotellen, niitä samalla tutkien. Otin kynsisakset mukaan harjoitukseen ja koskettelin myös niillä Epun tassuja.

Hiukan kiemurtelua.

Kahdella kertaa sain leikattua yhden tassun kynnet kerralla. Etutassuihin ylettyi valitsemassani asennossa mukavasti niin että pystyin vielä hiukan kontrolloimaan koiran liikkeitä ja pitämään sen mukavassa asennossa niin ettei se näykkinyt. Takatassuihin yrittäessäni tilanne olikin toinen. Oli kuin olisin yrittänyt tehdä manikyyriä hampain varustetulle mustekalalle.

Karmea turhautuminen.

Muistelin ensimmäistä kiljumisepisodia. Se oli tapahtunut juuri takatassuun koskemisen seurauksena. Jäiköhän siitä jotain kuitenkin takaraivoon? Totesin, että etutassut saatiin leikattua, takatassujen kanssa voidaan edetä vielä hiukan rauhallisemmin.

Harjoittelu aloitettiin alusta. Koira syliin, tassujen käsittelyä ja sylistä pääsee vasta kun on rauhallinen. Rimpuilua ja venkoamista oli kuitenkin niin paljon, etten ollut enää varma mistä koira katsoi palkkionsa tulevan, rimpuilusta vai pysähtymisestä.

Pidin kuitenkin huolen siitä, ettei pentu koskaan päässyt irti kun se rimpuili.

Näitä harjoituksia tehtiin jonkin verran. Ehkä pitäisi tehdä samaa päivittäin, jotta siitä voisi vihdoin tulla ihan tavallista, eikä lainkaan pelottavaa, vaikka itsestä tuntuu karmealta ottaa pentua syliin kun se selvästikään ei siinä halua olla.

Kynsien leikkuu onnistui viimein niin, että Eppu oli sylissäni, kuten ennenkin ja mieheni hämäsi sitä kädessään olevilla nameilla. Yhtäkkiä sain naksittua kaikki kynnet yhdellä istumalla ja kokemuksesta tuli hyvä.

Taas kerran piti vain vaihtaa suunnitelmaa ja olla päättäväinen. Kun itse rauhoittuu ja päättää mitä tekee, saa koirakin mahdollisuuden rauhoittua.

Pentu jää yksin kotiin

Eppu oli ollut meillä yli kaksi viikkoa. Joka aamu, kun olin lähdössä aamulla töihin, alkoi järjetön meuhkaaminen. Kun vaihdoin vaatteita, Eppu hyökkäsi hurjasti housujeni lahkeisiin ja käsiini. Hurjaa puremista ja repimistä. Mikään ei sitä rauhoittanut ja ovesta ulos meneminen oli erittäin vaikeaa, sillä pentu tunki koko ajan kiinni jalkoihin ja kun kumarruin, se kävi naskalihampaillaan kiinni käsiini.

Turhauttavaa, raivostuttavaa, harmittaa! Onko meidän koirasta tulossa eroahdistuja, joka kärsii sittenkin suunnattomasti yksin olemisesta? Alkaako se repiä paikkoja rikki? Onko se ollut liian pitkiä aikoja yksin? Pitelin sitä hetken otteessa, jossa se ei pääse puremaan, mutta sekään ei auttanut vaan heti kun pennun päästi irti sen vähän rauhoituttua, alkoi pureminen samalla innolla.

Olen jo viikon verran ollut töissä lomani jälkeen. Sama rumba on toistunut vaihtelevasti muinakin päivinä. Mieheni jää vielä aamulla kotiin mikä on merkinnyt sitä että Epun yksinoloaika päivittäin on ollut enimmillään neljä tuntia. Olemme harjoitelleet yksinoloa, aikaa koko ajan lisäten, eikä sen siten pitäisi olla ihmeellinen ongelma. Mieheni toki lohdutteli että Eppu rauhoittuu heti kun lähden, ja menee nukkumaan.

Mitä tässä siis oikein on meneillään?

Vaikuttaa siltä, että Eppu on keksinyt hauskan leikin aamuihin. Tämä leikki on toki täysin tarpeeton ja harmillinen, sillä pennun hampailla ja innolla saa jo haavoja ja vaatteetkin reikiintyvät. Samalla tietysti hirvittää mahdollisuus eroahdistuksen kehittymisestä.

Olen saanut muutamia vinkkejä yksin jättämiseen. Harjoittelu aloitetaan tietenkin lyhyellä ajalla. Näinhän olemme toki jo tehneet ja yksin oleminen on sujunut hyvin. Eppu on yleensä löytynyt nukkumasta rauhassa omassa pedissään. Yhtä mattoa se välillä on käännellyt, mutta muita kolttosia se ei ainakaan vielä ole tehnyt.

Joku ohjeisti jättämään pennun yksin kun se nukkuu, toinen sanoi että on parempi, että pentu näkee että lähdet. No, jos pentu ei ole millään lailla väsynyt ja menossa nukkumaan kun itse olen lähdössä töihin, ei ensimmäinen vinkki todellakaan toimi. Lisäksi tuntuu siltä, että olisi pelottavampaa herätä ja huomata että koko muu lauma on nukkumisen aikana kadonnut jäljettömiin. En siis oikein pidä tuosta vaihtoehdosta meidän kohdalla.

Olen kokeillut menestyksellä seuraavaa vinkkiä: Jätä jokin ihana herkku kuten luu pennulle juuri kun lähdet. Hieroin keittämääni kanaa Epun luuhun, ja kiinnittelin sinne tänne kanasta murusia. Tämän ihanuuden tarjosin sitten juuri ennen kuin lähden ovesta ulos. Toimii siinä hetkessä ja pääsen ilman purkauksia ainakin ovesta ulos eikä tarvitse potea huonoa omatuntoa. Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä miten saadaan loppumaan vaatteiden repiminen.

Koska Eppu on ryhtynyt tähän leikkiin, ja sitä mielellään toteuttaa, on minun täytynyt jollain lailla sitä siihen vahvistaa. Voihan olla että olen itse ollut hermostunut koiran yksin jäämisestä ja käyttäydyn jotenkin provosoivasti, vaikka yritänkin olla kovin rauhallinen ja tehdä lähtöni vähäeleisesti ilman sen suurempaa draamaa.

Seuraavaksi tässä vaateasiassa ajattelin kokeilla vaihtaa vaatteita tuhottoman monta kertaa. Mikäli pentu riehuu ja riepottaa, ei siihen pidä reagoida mitenkään. Jossain vaiheessa kun se toivottavasti kyllästyy ja rauhoittuu, voin tilanteen niin salliessa kehua sitä. Toistoa, toistoa vaan.

Lohdullista tilanteessa toki on se, että Eppu vaikuttaa nukkuvan todella paljon päivällä ja painuu siis petiinsä kun lähdemme töihin. Tuhoja se ei ole tehnyt ja naapurin kertoman mukaan meiltä ei ole kuulunut meteliä tai vinkumista.

Pitäisi siis taas kerran itse rauhoittua ja uskoa siihen, että tämä haaste selätetään. Tarkoitukseni ei tietenkään ole pitää koiraa yksin kotona hirvittävän pitkiä aikoja mutta kaikkien parhaaksi toki olisi, että yksinolo sujuisi hyvin, töihin lähtö mukaan lukien.

Tavoitteena on kasvattaa koira, joka jopa nauttii yksinolosta ja rauhasta ja on meidän kotiin palatessamme innokas ja virkeä erilaisiin harrastuksiin.

Yksin jäämisen edistyminen

En päässyt kokeilemaan ideaani. Eppu on pysytellyt poissa housunpunteista kun olen lähdössä ja touhuaa jotain muuta. Ongelma taisi ratketa sillä, että tein suunnitelman ja todennäköisesti rauhoituin itse.

Kyllä tämä toki näinkin etenee. 🙂

Kotiin jääminen

Kuten arvata saattaa, edistyy kotiin jääminen ajan myötä. Kolmas työviikko on nyt meneillään ja olemme kehittyneet. Sanon olemme, sillä huomaan oman mielialani ja toimieni vaikuttavan todella paljon Epun liikehdintään.

Otin itse rauhallisemmin. Ja niin otti sitten Eppukin. Se on joinakin aamuina jo hiukan unisen oloinen hörpätessäni viimeistä kahvitilkkaa. Lähtiessäni töihin se tuli kyllä ovelle katsomaan lähdetäänkö yhdessä muttei riehunut, edes laittaessani kenkiä jalkaan. Kun painoin välioven kiinni, se jäi kiltisti eteiseen ja painui sitten todennäköisesti nukkumaan.

Näitä kokemuksia lisää, kiitos!

Nyt kun Epulla on jo täydet 12 viikkoa ikää, alkaa töihin lähtö sujua aika mukavasti. Vaihtelen hieman taktiikkaani ja luun jättämisen sijaan olen välillä viskannut hyppysellisen nappuloita lattialle etsittäväksi lähtiessäni.

Toimii tämäkin kikka!

Sosiaalistaminen-Pentu tutustuu muihin koiriin

Yksi tärkeä sosiaalistamisen osa on tutustua turvallisesti toisiin koiriin jo varhaisessa vaiheessa. Koiriin sosiaalistamisen pointtina on, että pentu tottuu eri näköisiin, kokoisiin ja tapaisiin koiriin jo pienenä. Sehän ei tiedä mitä maailmassa vastaan tulee, ellei sitä sille näytetä. Tällä toiminnalla voidaan ennaltaehkäistä pelkotiloja ja siten helpottaa koiran kanssa liikkumista yhteiskunnassa.

Rokottamatonta pentua en halua vielä esitellä aikuisille koirille, joita en tunne. Uusista kontakteista haluan muutenkin mahdollisimman positiivisia kokemuksia, sillä 8-viikkoisena (7-12) koetut tilanteet jäävät koiralle koko loppuelämäksi mieleen ja muovaavat sen luonnetta. Huonot kokemukset, siinä missä hyvätkin, vaikuttavat siihen miten koira myöhemmin suhtautuu uusiin tilanteisiin.

Olen elänyt siinä käsityksessä että Eppu on jotenkin varovainen tai jopa arka. Todellisuus olikin sitten hieman toisenlainen.

Huomasin eläinlääkärikäynnillä (toinen tutustuminen ja punnitus) että Eppu kiinnostui muista koirista ja lähti niitä kohti. Oikein rohkaiseva tilanne. Myös uudet ihmiset saivat nyt reipasta hännän heilutusta. Ihmiset saivat Eppua tervehtiä mutta vieraita koiria en vielä päästä lähelle.

Tästä rohkaistuneina päätimme käydä vierailulla appivanhempieni luona, jossa koiria ymmärretään ja aikuisia kilttejä koiria on kolme kappaletta.

Berninpaimenkoirakavereita

Ensimmäisenä tutustumaan tuli Aada, puolivuotias berninarttu. Aada oli hihnassa, sillä kokoeron takia ei uskallettu päästää tilannetta aivan vallattomaksi. Aada otti tilanteen hienosti ja meni maahan leikkimään Epun kanssa. Eppu paineli rohkeasti Aadan luo ja kävi aina välillä luonani kääntymässä. Leikkihetki sujui hienosti.

6kk:n ikäinen berni Aada oli valtavan kokoinen Eppuun nähden mutta hännät heiluen kaverukset leikkivät.

Seuraavaksi luoksemme tuli Mona. Niinikään berni, ikää 8-vuotta. Eppu meni iloisesti tervehtimään mutta joutui perääntymään Monan ilmoitettua ettei ole halukas leikkimään. Mitään traumaa tilanteesta ei tullut, vain normaalia koirien käytöstä ja arvojärjestyksen toteuttamista.

Kolmas ja suurin kaveri oli Max, parivuotias berni. Se vaikutti pohtivan mikä tämä rääpäle oikein on ja kävi vähän merkkailemassa. Hienosti meni tämäkin kohtaaminen.

Totesimme että meillä on reipas, rohkea pentu, joka on utelias kuten pennut yleensäkin. Ensimmäisten päivien arkuus lienee ollut vain suuren muutoksen aiheuttamaa jännitystä.

Muita pentuja

Myös toisiin pentuihin kannattaa tutustua. Niiden kanssa leikkiessä oppii tärkeitä koiramaisia käyttäytymisiä ja pentujakin toki on monenlaisia ja kaikkeen erilaiseen on hyvä vähän tutustua, ettei myöhemmin pelottaisi.

Seuraavana tiistaina oli taas pentueskarin vuoro. Nyt olikin jo toinen ääni kellossa. Eppu halusi mennä tervehtimään kaikkia koiria, jotka se näki. Vieläkään ei oikein voitu mennä. Osa pennuista oli jopa puolet pienempiä kuin Eppu ja joku jopa erittäin varovainen ja arka, joten katseltiin vain vähän kauempaa häntä heiluen.

On ihanaa nähdä miten pentu kehittyy joka päivä. Vaikuttaa jopa siltä että aina kun se herää päiväuniltaan, on tapahtunut edistystä.

Ihmeellistä!

Sosiaalistaminen – Pentu tutustuu ihmisiin

Koikkereiden kohdalla saa usein kuulla, että sosiaalistamiseen pitää tosissaan panostaa, jotta yhteiskuntakelpoisuutta aikuisena voitaisiin edistää. Koikkerin luonteeseen kuuluu tietynlainen varautuneisuus vieraita ihmisiä ja koiriakin kohtaan.

Melkein kaikki koikkerit, joita itse olen tavannut, ovat tulleet lähelle ja jääneet sitten rapsutettavaksi. Totta on, että yksikään ei ole rynnistänyt suoraan syliini, mutta varautuneiksi useimpia ei ole voinut sanoa.

Hmm.

Sosiaalistaminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että pikkupentu tapaa kaikenlaisia ihmisiä ja koiria jo pienenä. Ja saa siitä hyviä kokemuksia. Tavoitteena on, että koira aikuisena kestää stressaantumatta tai pelkäämättä erilaisia ihmisiä ja heidän koskettelua.

Ihmiset tarvitsevat usein kuitenkin vähän ohjausta jos kyseessä on varautuneempi pentu. Ja muutenkin.

Olen ohjeistanut vierailijat ja pentua tervehtimään haluavat ensin matalaksi ja sitten katsotaan tuleeko Eppu itse vierasta tervehtimään. Koiralta itseltäänhän pitää kysyä, sopiiko tervehtiminen vieraan kanssa. En halua tietenkään pakottaa sitä, jottei tulisi traumoja.

Olemme näin joutuneet myös tuottamaan pettymyksen joitakin kertoja, kun Eppu ei olekaan halunnut mennä tutustumaan. Kuitenkin melkein kaikkia se lähestyi jo ihan pikkuisena.

Miehet ovat olleet ihan oma jännittävä lukunsa. Niinpä sitten olen aina tilaisuuden tullen pyytänyt vieraita miehiä kyykistymään ja antamaan pennulle namin.

Toimii! Ei pelota ja häntä heiluu!

Kävimme Epun kanssa toisen kerran eläinlääkäriasemalla kun se oli 8 viikkoinen. Se tutustui yhteen uuteen hoitajaan joka sai rapsutella sitä kaikessa rauhassa.

Puntarillekin saa istahtaa odotusaulassa. Paino on noussut hienosti, 4kg. (Niin tosiaan, erilaisiin paikkoihinkin tavallaan sosiaalistetaan.)

Kotiin palattuamme saimme yllätysvieraina pari ihmistä, joita Eppu menikin tervehtimään jo aika rohkeasti. Ja jäi sitten vielä kahvipöydän viereen nukkumaan kun ihmiset keskustelivat.

Sosiaalistaminen = tavallista olemista.

Pitääkö pentua komentaa

Olen kuullut usealta taholta, että koikkeri on erittäin herkkä koira, ja että komentaminen tai minkäänlainen kovakätisyys on haitaksi koulutukselle ja suhteen kehittymiselle. Positiivisen kautta oppiminen ja opettaminen on ehdottomasti mieleistäni puuhaa, joten tämä sopiikin mainiosti meille.

Todellisuudessa saattaa kuitenkin tulla tilanteita, joista ei ihan pelkällä kehumisella selviäkään.

Pentu puree

Oli varmastikin ollut jännittävä ja virikkeinen päivä ja siitähän Eppu väsähti. Herättyään sillä oli mahdoton määrä energiaa ja villi ympäriinsä juoksentelu alkoi. Se pureskeli vuorotellen kaikkia lelujaan ja lempilelu hirvi sai taas tuta hurjan painin hampaiden kera.

Istuin mukana lattialla ja Eppu kävi myös minua näykkimään. Sen hampaat ovat todella terävät ja puruvoimaakin alkaa olla jo siksi paljon että pureminen sattuu, oikeasti. Muutaman kerran kiljahdin kuin toiset koiratkin kiljahtavat kun niitä purraan liian lujaa. Ei tehonnut. Lisäsin vähän volyymiä. Ei vaikutusta.

Lopetin leikin kesken muutamaan otteeseen ja palasin aina hetken kuluttua. Sama meininki jatkui. Läpsäytin kerran kädet yhteen. Siihen loppui leikki. Eppu meni vakavan näköiseksi ja pysähtyi. Se pelästyi todella muttei kiljunut kuitenkaan. Se paineli tuttuun nurkkaansa ja käänsi katseenkin pois minusta.

Oli taas tosi surkea olo. Opin välittömästi että leikin lopettaminen lienee kuitenkin tämän yksilön kohdalla se järkevin tapa toimia. Kävin rapsuttelemassa hetken päästä, tarjosin namia ja rapsuttelin vielä.

Harmitti. Pennullahan pitäisi olla aina kivaa minun luonani. Onneksi oltiin ostettu Peten koiratarvikkeesta nameja, jotka tuntuvat oleva ihan huippujuttu. Näiden avulla käytiin sitten jonkin ajan kuluttua myös pihalla pissalla ja kaikki vaikutti olevan taas kuten ennenkin.

Omaa malttia pitää muistaa käyttää.

Pureminen kuitenkin jatkui. Voimaa pennulle tulee koko ajan lisää joten se on todella tylsä tapa. Kaikki jaksavat muistuttaa, että pentu puree, niin se vain on, ja että pureminen kyllä jossain vaiheessa loppuu. Niinpä niin, ei paljoa lohduta.

Kun Eppu oli ollut meillä kolmisen viikkoa, oli se jo alkanut näyttää luonnettaan. Pureminen oli todella hurjaa silloin kun se oli riehumispäällä.

Nyt testasin täydellistä jähmettymistä. Namikädet (eli pureskeltavat sormet) menivät piiloon ja pää kääntyi pois jos pureminen alkoi. Eppu hämmentyi ja pysähtyi itsekin. Sen jälkeen se alkoi tehdä jotain muuta. Tämä voisikin toimia meillä.

Selvitä syy hyökkäilyyn

Tietääkseen miten puremista kannattaa alkaa käsitellä, pitäisi selvittää mistä pureminen ja hyökkäily milloinkin johtuu. Roduilla on lisäksi temperamentissa paljonkin eroja, ja niin on myös yksilöillä.

Meillä on vilkas pentu. Sen puremishyökkäykset voisi jakaa kahteen erilaiseen tilanteeseen. Toinen on se villiintymisvaihde, jolloin virtaa on vähän liikaa ja sitä pitää purkaa johonkin. Toinen tilanne on, kun pentu on yliväsynyt muttei osaa rauhoittua nukkumaan.

Näyttäisi siltä että useimmiten hyökkäilytilanteessa on kyse jälkimmäisestä, jolloin pentu ihmislasten kaltaisesti ei malta mennä nukkumaan vaan riehuu päättömästi.

Rauhoittumisharjoituksia

Jokaiselle koiralle on omat tapansa rauhoittamiseen. Osalle toimii luu rauhoittavana. Eppu saattaa viskellä luuta niin että villiintyy entisestään. Kongi on joillekin koirille mainio väline. Tahmeaa syötävää haastavassa pakkauksessa väsyttää monet. Eppu kyllästyy kongiin parissa minuutissa.

Meillä on parhaiten toiminut syliin ottaminen. Kun Epun ottaa syliin siten että sen leuka ja pää lepäävät toisen käsivarteni päällä, se rauhoittuu. Jos Eppu illalla aloittaa päättömän koheltamisen, otan sen syliin ja pysähdyn tällä tavalla sitä silittelemään joksikin aikaa.

Ei auta komennella jos pentu ei vaan osaa rauhoittua. Silloin on paras hoitaa koira unten maille.

Pentujen esikoulu

Olen tehnyt Epun kanssa jonkin verran töitä nimen oppimisen kanssa sekä luoksetulon kanssa siten, että kun Eppu katsoo minuun = kiinnostuu minusta, sanon sen nimen ja kehun. Tämä lisää myös kontaktia, jota koira kohta mielihyvän tuottamisen takia ottaa jo itsekin.

Olen huomannut että teemme tämän kontaktin ilmeisesti aina jotenkin samoissa paikoissa, sillä Eppu alkoi hakeutua kotipihassa tiettyihin paikkoihin ja jää sitten odottamaan viestiäni. Tämän jälkeen se rynnistää kohti ja tulee luokse. Vauhdissa ollessaan se kuulee sanan ”tule”. Olenkin viime kerrat pyrkinyt vaihtamaan ainakin omaa paikkaani, etteivät nimi ja luoksetulokutsu yhdistyisi vain tiettyihin paikkoihin

Pentukouluun

Olen lukenut monestakin tahosta, joka järjestää pennuille esikoulua lähistöllä. Googlaamalla löytää kaiken ja tuttujen koiraihmisten kautta saa sitten vielä suosituksiakin. Meille eskari osui ensimmäiselle tiistaille. Lähellä oleva koirankouluttaja järjestää joka tiistai pentujen eskaria, johon voi ilmoittautua yksittäisille tunneille. Tämähän sopi meille vallan mainiosti.

Tässä juuri on se paikka jossa on hyvä odotella koska kuulee nimensä.

Pentueskari oli alkuun jännittävä paikka. Oli monta erinäköistä koiraa ja osa piti myös meteliä. Lisäksi oli vielä vieraita ihmisiä. Aluksi Eppu jähmettyi syliini (eikä se edes muuten tykkää sylissä olla) mutta rentoutui kun tehtiin rentoutusharjoitus, jossa koira lepäsi sylissä ja sitä siliteltiin ja puhuttiin rauhoittavasti.

Kun pennut olivat rauhoittuneet, osa enemmän osa ei niin paljon, otettiin namit esiin ja pyrittiin saamaan pentu seuraamaan namikättä pari askelta kerrallaan. Eppu ei oikein uskaltanut lähteä liikkeelle alkuun, joka puolelta kuului ääniä ja vielä vähän jännitti. Kun sitten me omistajat saimme jo nousta istuma-asennosta vähän korkeammalle jatkamaan samaa alkoi homma luistaa ja tajusin että eihän me tuollaista istumaharjoitusta oltu koskaan tehtykään vaan Eppu on ollut vapaana ja liikuskellut aina jopa muutaman metrin päähän minusta. Nyt alkoi namikäden seuraaminen sujua ihan hyvin. Olihan pentu toki ollut myös ilman ruokaa jo jonkin aikaa, mikä on hyvä harjoituksen onnistumisen sekä automatkan kannalta.

Luoksetuloharjoitus

Seuraavaksi harjoiteltiin hihnassa luoksetuloa. Omistaja piti löysää hihnaa pois pennun jaloista ja meni seisomaan pentua vastapäätä. Namia pidettiin riittävän alhaalla, jotta pentu ei ala pomppia. Samalla kun se lähti liikkeelle, sanottiin ”tule” tai minkä kukakin valitsi luoksetulosanaksi. Tässä kohtaa oli tärkeää kehua hirvittävästi namin lisäksi, sillä ikuisuuksia ei voi aina antaa namia kun koira tulee luokse, se häivytetään jossain vaiheessa pois ainakin osittain. ”Kehubileet” kaikuivat salissa sieltä täältä. Oli ihana kuulla miten iloisesti kaikki kehuivat pentujaan kun ne onnistuivat.

Kaulapanta kutittaa niin hirveästi ettei kävelystä tahdo tulla mitään, ellei ole kunnon hämäystä.

Hihnakävely

Seuraavaksi harjoiteltiin hihnakävelyä. Tämä oli jo minullekin jännittävää. Eihän me olla kävelty hihnassa juuri lainkaan. Lähinnä ollaan totuteltu vähän kaulapantaan ja hihnan kanssa on oltu etupihalla vähän haistelemassa. Kuitenkin kun namit olivat riittävän houkuttavia, meni hihnakävely erittäin hienosti, eikä edes kaulapanta häirinnyt niin hirveästi vaan Eppu keskittyi hienosti namiinsa. Namia pidettiin taas alhaalla säären kohdalla, jotta koira ei hypi ja poukkoile. Parin kolmen askeleen välein kehuttiin ja annettiin nami. Iloisen näköistä menoa meillä oli.

Lopuksi vielä kysäisin miten kannattaa toimia että saadaan Epun ja mieheni kontakti paremmaksi. Kouluttaja ehdotti, että mies ottaisi joksikin päiväksi tai päiviksi kokonaan hoitaakseen ruokailut ja pissatukset, kyllä se kontakti sieltä tulee. Pohdin vielä ääneen, että Eppu vaikuttaa kovin varovaiselta, mutta kouluttaja sanoi että ei huolta. Eppu oli oikein reipas ensikertalainen. Kyllä oli ylpeä olo!